Dorian Raigan, NC:n opettaja

Virallinen nimi: Dorren Raigan (Mac Domhnaill) Nyk. kutsutaan: Dorian Raigan Syntynyt: 800-L Puhdasverinen (A-tasoinen) Mies Fyysisesti n. 25-vuotias Willingtonin Akatemian yöluokan opettaja. Opettaa vampyyreille mm. verenhillinnän taitoja & ihmisetiikkaa. Perhe/ sukulaissuhteet Sisko – Meredith Äiti – Mary Isä – Edward

Dorianin erikoisvoima liittyy hänen vereensä. Veren magia on huomattavasti sakeampaa kuin tavallisella puhdasverisellä. Tästä johtuen alemman tason vampyyrit saattavat hurmaantua jo pelkästä Dorianin läsnäolosta. Hänen verensä tuoksuu väkevästä magiasta johtuen syntisen kiehtovalta, ja jos pelkkä aromikas tuoksu tekee kurkun karheaksi, miltä tuo mystisen aromikas veri mahtaakaan maistua? Moni on toivonut tuolle kuumottavalle kysymykselle vastausta, mutta harva on saanut maistaa sen aromikkuuden kielellään.

Useat saattavat pinnallisesti kuvitella, että puhdasverisen erikoisvoima liittyy pelkästään viehätysvoimaan sekä vampyyrimiehen ympärillä leijailevaan suloiseen tuoksuun, joka antaa karismalle oman vienon lisäyksensä, mutta todellisuus ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Veren maagisen laadun todellista syytä on piiloteltu vuosisatoja, ja sen käyttöoikeuksista on vuodatettu verta. Kaikkia mahdollisuuksia ei ole ehkä edes vielä löydetty, mutta muutamat valitut tietävät maagisen veren olevan avain kuolemattomuuskorujen takomiseen.

Vahvalla maagisella verellä pystyy mm. aktivoimaan kuolemattomuuskoruja, jotka nimensä mukaisesti estävät kantajaansa kuolemasta. Korut toimivat vain kerran, ne rikkoutuvat käytön jälkeen, ja jokainen kuoleman väistö verottaa Dorianin voimia (/heikentää hänen magiaansa). Magia palautuu vuosien myötä, mutta pelkästään yhden kuolemattomuuskorun käyttö vaati suuren uhrauksen puhdasveriseltä. Ei siis ole ihme, ettei Dorian jakele näitä harvojen tietämiä aarteita jokaiselle vastaantulijalle. Vain koulutettujen, vuosikymmeniä koruseppänä opiskelleiden vampyyrienmetsästäjien valmistamat korut toimivat niin vampyyreilla kuin ihmisillä. Ihminen pystyy käytännöllisesti katsoen olemaan kuolematon kuolemattomuuskorun avulla, sillä koru estää ikääntymisen. Kuitenkin, huhutaan, että harvinaiset kuolemattomuuskorut ovat arvaamattomia käyttäjilleen. Sanotaan, että kuolema vaatii aina veronsa hengen säästöstä, maksuksi saattaa kelvata näkökyky, muisti yms. mutta nyrkkisääntö on, ettei kuolemaa voi koetella ilman seuraamuksia.

Yllä Dorianin kuolemattomuussormus.

> 190 cm pitkä komea herrasmies
> Dorian pukeutuu mielellään vanhahtavasti tai vaihtoehtoisesti pukuihin
> käyttää kelttiläiskoruja: Dorianilla on aina nimettömässään rubiinilla kruunattu sormus ja tämän lisäksi hänellä on usein muitakin koruja yllään
> kasvonpiirteiltään miehekäs, omistaa solisluihin ylettyvät hienoisesti punertavat pätkityt tummanruskeat hiukset sekä valppaana pilkehtivät merensiniset silmät
> perusilme on neutraali, mutta Dorian hymyilee herkästi, ja vaikka ensivaikutelma saattaa antaa toisenlaista kuvaa, on häntä yleensä helppo lähestyä

Tarunomaisten kauniiden vampyyrien tavoin on Doriankin ulkonäöltään liki virheetön. Kasvonpiirteet ovat linjakkaat, ennemminkin miehisen komeat kuin poikamaisen sirot. Poskipäät erottuvat selvästi, ja iho on liki lumenvalkea, ja Dorian näyttääkin sairaalta ihmissilmin tarkasteltuna. Itsevarmuus, joka yleensä harkituista liikkeistä sekä rauhallisuudesta hehkuu, korostaa vampyyrimiehen viehättävyyttä. Dorianin vartalo on sopusuhtainen, sopivan lihaksikas, melkein patsaanomainen. Kun tähän lisää leveät hartiat sekä ihailtavan pituuden (190 cm), on vampyyri liki miehisen täydellisyyden kuvastuma. Tyylikkäiden vaatteiden alta löytyy kuitenkin häpeilty salaisuus; rintakehällä, sydämen päällä, on kynsitty arpikudos. Joku on joskus tuon merkin ihoon repinyt, ja parantumaton arpikudos kertoo merkin tekijän olleen sangen voimakas.

Vaatetustyyliltään Dorian on melko vaatimaton, mikäli ei oteta huomioon vanhahtavia vaatteita, joihin vampyyrimies pukeutuu mielellään. Puku on miehillä puhdasverisestä kuitenkin ehdoton, ja jos Dorianilla ei ole ylimääräisiä röyhelöitä yllään, on hän yleensä valinnut näiden sijasta tyylikkään puvun. Hän suosii tummia sävyjä, mutta saattaa joskus yhdistää näihin joitain pieniä kirkkaita yksityiskohtia.

Kelttiläisyys ei näy Dorianista juurikaan ulospäin, paitsi korujen suhteen. Merkit, koukerot sekä tarkasti valitut symbolit ovat yhdistettävissä vampyyrimiehen kulttuurihistoriaan. Hänen aina mukana kulkeva kultaisin aarteensa, suoranainen ylpeydenaiheensa, on vasemman kätensä nimettömässä oleva hopeinen kelttiläissormus. Se on koristeellinen, ja sen verenpunainen rubiininen kivi on sanomattoman kaunis. Hienoinen kohina, jonka saattaa kelttiläissormuksen läsnä ollessa kuulla, syntyy puhtaasta verestä, joka kiertää sormuksen kiven sisällä. Kuolemattomuussormus on kiehtova, ja moni sen voimasta tietämätönkin on halunnut korun itselleen, mutta Dorian luopuu rakkaimmastaan vain kuolleen ruumiinsa ylitse.

Silmät ovat merensiniset, hieman jadenvihertävän vivahteiset sekä aina valppaat. Kapeita kasvoja kehystävät solisluihin saakka ylettyvät pätkityt hiukset. Sävyltään hiussuortuvat ovat tummanruskeat (hieman punapuun kaarnan punertavat) kuten ovat myös ilmeikkäät kulmat. Dorian ei ole ulkonäöltään kovinkaan erottuva, eikä se ole koskaan ollut hänen tarkoituksensa. Hän kuitenkin onnistuu usein hankkiutumaan tilanteen päätähdeksi, kiitos hänen luonteensa, joka väkisin tekee puhdasverisestä harmaasta massasta erottuvan persoonan. Eleet ovat antaumuksellisia, ehkä joskus liioiteltuja, mutta teatraalisuus on vahvana Dorianin elekielessä.







> puhdasveriseksi yllättävän lämminluonteinen sekä miellyttämishaluinen
> vuosisatoja vanha vampyyri on nähnyt elämässään paljon. Arki on usein tylsää, ja Dorian pyrkiikin tekemään kaikkensa päästäkseen itseään toistavasta kaavasta
> viihdyttää mielellään niin itseään kuin myös muita, mustahko huumorintaju ei tosin ehkä uppoa kaikkiin
> Doriania voi kuvailla luonteeltaan fyysiseksi, sillä hänellä on usein tapana olla häiritsevän läheisyydenkaipuinen
> Toisin kuin on totuttu, on Dorian vampyyriksi yllättävän “rehellinen” niin sanoiltaan kuin eleiltään

Erikoinen mysteerikko voisi olla sopiva kuvaus vampyyrimiehen omalaatuiselle luonteelle. Dorianin persoonallisuudesta on vaikea ottaa selvää, sillä häntä voi kuvailla niin suuruudenhulluksi kuin myös tyhjäksi tauluksi. Oli Dorian sitten tärkeydellään mahtipontinen, hetkeä kyseenalaistava tai sitten olemassa oloaan kysyvä, on kaikilla hänen persoonallisuuden oikuillaan yksi syy: jokin tietty päämäärä. Tuo syy toimia, tietyn luonteenpiirteen tai ominaisuuden laukaisija on vaihtuva, usein melkein arvottuna valittu. Aina Doriankaan ei tosin tiedä, mitä yrittää löytää, mutta hänellä on tapana myös keksiä teoilleen syitä lennosta. Lisäksi Dorian on puhdasveriseksi yllättävän miellyttämishaluinen. Häntä ei voi kuitenkaan kuvailla hyväntekijäksi. Sopimukset, pidettiin niistä kiinni tai ei, ovat Dorianille arkipäivää. Elämä vuosisatojen jälkeen on tylsää, ja riskeillä on hyvä elävöittää elämää. Hupia voi löytää monenlaisesta, ja Dorian on utelias keksimään uusia virikkeitä itselleen.







Vuosisatoja maan alla eläminen näkyy Dorianissa. Hän ei aina tiedä miten toimia, kuinka esimerkiksi suhtautua teknologiaan, mutta tietämättömyys käännetään helposti vitsiksi, ja Dorian onkin ehkä yksi niistä harvoista vampyyreista, joka osaavat nauraa itselleen. Hän ei halua olla kaavamainen, liian ennalta arvattava, ja siksi hänellä onkin tapana heittäytyä tilanteisiin, jotka eivät ehkä ole edes niin ominaisia hänelle. Hämmentäminen on hupi itsessään, mutta vaikka oma erikoislaatuisuus ei Doriania pelotakaan, haluaa hän pysyä tilanteen herrana. Erikoiset valinnat ovat usein tietoisia, ja vaihtoehtoja punnitaan jatkuvasti; haukankatse sekä avara mieli huomaavat nopeasti hetken, johon tarttua ja josta hyötyä jollain kiinnostavalla tavalla. Aina ei hyötykään ole niin tärkeä, sillä itsensä viihdyttäminen on Dorianille kaikkein tärkein päämäärä. Erehtyminen on joskus jopa hauskaa, jos erheen hinta ei ole liian suuri.

Huvittavuutensa vastakohtana vampyyrimies ei aina jaksa edes yrittää olla mukava. Joskus hän saattaa vain vetäytyä yksinäisyyteen, silitellä rakasta sormustaan pimeässä, tuijottaa tyhjyyteen ja antaa maailman unohtua mielestään. Mikäli tähän luonteen toiseen ääripäähän yrittää tutustua, saattaa joutua kohtaamaan pedon, jolla on varsin aggressiivinen sekä säälimätön luonne.







Kylmyys on kuitenkin Dorianin harvinaisempi puoli, sillä hänellä on onneksi usein hymy herkässä. Positiivisuus ja miellyttämishalu saatetaan kokea outona, sillä yleensä Dorianin kaltaisilta puhdasverisiltä odotetaan pelkkää tunteetonta jähmeyttä. Dorian kuitenkin osaa eläytyä monenlaisiin tilanteisiin, ja usein myös johdatella tilannetta haluamaansa suuntaan. Johdattelua tehdään niin verbaalisesti kuin fyysisesti. Puhdasverinen uskaltaa koskea ja hän luottaa usein kosketuksen voimaan. Laihat sormet voivat niin piirrellä sydämiä iholle kuin kaapata kurkun otteeseensa, riippuen siitä, minkälaista kosketusta tarvitaan. Lähtökohtaisesti vampyyrimies on viettelevä, vaikkei kaikki hänen lähentelynsä olekaan seksuaalista, vaikka tietynlainen lataus saattaakin oikeanlaisessa ympäristössä syntyä melkein huomaamatta. Kaikkien kanssa makaaminen ei kuitenkaan ole Dorianin pyrkimys, kävisihän jatkuva sänkyyn kaataminen aika yksitoikkoiseksi, mutta mikä olisikaan syvällisempi tapa tutustua toiseen kuin painaa paljas iho toista vasten. Tämän lisäksi kuunteleminen on osoittautunut myös aika tehokkaaksi tutustumiskeinoksi, ja tässä Dorian onkin yllättävän hyvä; hän saattaa rakastaa puhumista, mutta purkautuva sydän paljastaa usein asioita, joita ei tenttaamalla voisi mitenkään päästä kuulemaan.



Dorian (syntymänimeltään Dorren) syntyi 800-L alkupuolella Irlannissa. Samalla vuosisadalla hänelle syntyi sisar, Meredith. Puhdasveriset varttuivat kelttiläisen kulttuurin parissa, kasvoivat aikakauteen, jolloin perinteet sekä perhe olivat kaikki kaikessa. Puhdasverinen suku oli vaalinut suvun veren puhtautta, ja kuten esi-isänsä olivat vuosisatoja tehneet, oli Dorianinkin määrä naida sisarensa Meredith puhtaan verilinjan takaamiseksi. Asiat eivät kuitenkaan edenneet odotetulla tavalla, ja siskonsa vastahakoisuus kannustettuun insestiin oli vampyyrin murheista pienin. Se on kuitenkin jäänyt kalvamaan Doriania kaikkein raskainten, sillä hän olisi vielä tänä päivänäkin valmis naimaan siskonsa, huolimatta siitä, kuinka selkeästi Meredith teki kantansa selväksi monia vuosisatoja sitten. Siskonsa valinta ei kuitenkaan ole ainoa menneisyyden haamu, joka vainoaa Doriania vielä tänä päivänäkin.







Dorrenin ensimmäiset vuosikymmenet kuluivat rauhanomaisissa merkeissä. Vampyyrimies saavutti hyvin nuorella iällä druidin (ihmeparantaja) aseman kelttiläisessä yhteisössä. Ihmisten silmin Raiganiksi kutsutulla druidilla oli uskomaton kyky parantaa sairaat, selittämätön jumalallinen lahja, joka palveli heidän yhteisöään hyvin. Silti, siinä missä ihmisiä pelastettiin, syötiin heitä myös parempiin suihin, mutta koska aikakausi oli nykymaailmasta katsottuna hyvin erilainen, ei kadonneita jääty etsimään. Dorianin (joka ehkä perheestään oli kiinnostunein toimimaan yhteistyössä ihmisten kanssa) tuli tunnetuksi parannustaidoistaan. Maine kiri kauas, ja huhut saivat epätodennäköiset tahot kiinnostumaan erityislaatuisen puhtaasta verestä. Kelttiläisen taruston mukaan oli olemassa kirottu mies, jonka verellä pystyisi kosiskelemaan kuolemaa. Tarustoissa oli kuvailtu, kuinka tuolla verellä pystyisi takomaan maagisia koruja, jotka tulisivat muuttamaan maailmaa. Ne olisivat lähde ikuiseen elämään.

Vampyyrinmetsästäjät lähestyivät Doriania sopimuksella, jonka oli tarkoitus hyödyntää molempia osapuolia, ja kumpaakin osapuolta solmittu yhteistyö palvelinkin – tiettyyn rajaan saakka. Sopimuksen synnyttyä, alkoivat kokeneimmat vampyyrinmetsästäjät takoa hopeaa, ja Dorren luovutti vertaan kuolemattomuuskoruihin. Alustavat kokeilut osoittautuivat menestykseksi, ja tarustojen sanat osoittautuivat todeksi: he olivat löytäneet ainekset ikuiseen elämään. Yhteistyö pidettiin salassa, Dorian ei kertonut edes sisarelleen olevansa avain kuolemattomuuskorujen aktivointiin. Hän halusi suojella perhettään, mutta siinä missä varovaisuus vaati salailua, kävivät osapuolet vain entistä ahneemmiksi. Dorian tunsi löytäneen kutsumuksensa, itsensä, mutta hän sai pian myös huomata, ettei kyse ollut vain kunniasta. Rikkoutuvat korut söivät hänen voimiaan, ja huolimatta mielihyvästä, jonka mahtavuus toi, alkoi puhdasverinen lopulta vastahakoiseksi vampyyrinmetsästäjiä kohtaan tuntiessaan olonsa nurkkaan ajetuksi. Dorian oli ansassa – pakotettu työhön, joka hänen elinvoimansa hiipumaan saisi. Ratkaisu tuhoon löytyi kuitenkin yllättäen: kapinallisen nuori, lahjakas sekä lupaava metsästäjänalku, joka vaikutti olevan valmis selkänsä kaikelle kääntämään, jos vain haluamansa saisi: taidon takoa kuolemattomuutta. Ja sen ruskeahiuksinen Belamielle lupasi, jos tuo vain kuuliaisena hänelle pysyisi. Syntyi uusi liitto, jonka voimin vampyyri saattoi edellisen kaihtamatta lopullisesti purkaa.







Vampyyrinmetsästäjät eivät kuitenkaan olleet mielissään sopimusrikosta, ja kun ystävälliset sanat vaihtuivat uhkailuksi, olivat järeämmät keinot Dorianin silmissä viimeinen vaihtoehto. Hän tunsi olonsa huijatuksi, ja hän lupasi itselleen, että jokainen joka oli kuvitellut tehneensä maailman mahtavimmasta olennosta työjuhdan, sai luopua sydämestään. 

Dorian silpoi armottomasti merkittävän määrän vastustajistaan, tapettujen vampyyrinmetsästäjien joukossa oli useita kunnioitettuja sukuja, joiden murhaamista ei voinut antaa anteeksi. Yksi näistä suvuista oli nuoren metsästäjän, jonka Dorian oli siipiensä suojaan ottanut, luvannut kouluttaa himoitulla taidolla. Veripetoksen kohdanneet metsästäjät vaativat oikeutta, kostoa, eikä kyse ollut enää kuolemattomuuskoruista. Koko puhdasverinen suku päätti kadota maan alle, ei paetakseen metsästäjiä, vaan aloittaakseen alusta uudelleen. Sisarelleen Dorian ei koskaan kertonut todellista syytä katoamiselle, rauhansopimuksen sanottiin vain rikkoutuneen, ja välien ajautuneen niin tulehtuneiksi, että hengähdys oli tarpeen. Niinpä 1500-luvulla puhdasverinen suku katosi, eikä heistä kuulunut hiiskahdustakaan vuosisatoihin. Dorian tosin ei elänyt täysin piilossa, mutta hän piti huolen siitä, ettei jättänyt jälkiä liikkeistään. Hän jopa olla niin salakavala, ettei sisarensa koskaan saanut tietää myös pimentoon kadonneesta nuoresta metsästäjästä, joka mahtipontisen vampyyrin oppipojaksi oli lupautunut. Ja niin, ennen kuin silvottujen vampyyrinmetsästäjien veri oli tuskin kerennyt kuivua, oli useampi verilöylyyn vaikuttanut kasvo kadonnut maan alle.






Uusin sopimus, jonka Dorian Belamien kanssa solmi, kävi toteen: kaksikko jatkoi siitä mihin kuolemattomuuskoruja koskevassa tarussa oltiin jääty: pitkät pimeyden vuodet kuluivat, taidot karttuivat ja vampyyri oppi tuntemaan kouluttamansa sekä kasvattamansa oppilaan läpikotaisin. Ensin hipaisuin, sitten kiivain suudelmin: fyysinen läheisyys sai varjoissa elämisen tuntumaan hitusen miellyttävämmältä. Se ei silti riittänyt elämänjanoisemmalle, ja lopulta koitti se päivä, jona varttunut metsästäjä halusi lähteä, ja Dorian salli sen, vaikka mielensä oli ehkä pettymyksen karvautta tuntenut. Lahjaksi palveluistaan mies sai pitää kuolemattomuuskorun, sillä hinnalla, että lupaisi edelleen vuosienkin päästä kuulainen olla. Eikä kauaakaan miesten teiden erkamisesta, kunnes välit myös Meredithin kanssa kärsivät, ja puhdasveriset sisarukset toisistaan riitaisesti erosivat. Kuolemattomuuskorujen herra päätti pimeyden vuosien päättyneen, ja niinpä Raigan kipusi taas maanpinnalle suurin piirtein 1900-luvun tienoilla. 

Maailma oli muuttunut, ja huolimatta siitä, ettei Dorianiksi nimensä vaihtanut vampyyri ollut elänyt täysin pimennossa, tunsi hänkin jääneen ajasta jälkeen. Vuodet varjoissa olivat vaatineet veronsa, mutta ne olivat myös auttaneet puhdasveristä kerryttämään voimansa takaisin. Dorian käytti muutaman vuoden suhteita rakentaen, kunnes erinäiset sattumat johdattivat hänet Willingtonin Akatemian porteille. Puhdasverinen kirjautui kouluun opettajaksi uusi kuolemattomuuskorujakin timanttisempi idea mielessään, mutta vain kohtalo näyttäisi sen, tulisiko hän ikinä saavuttamaan menneisyyden loistetta. Dorian kutsui Belamien takaisin palvelukseensa, liki 200 vuoden jälkeen. Lisäksi muurien sisälle sattumalta eksyi muutama muukin tuttu, joilla varmasti tulisi olemaan osansa herra Raiganin tulevaisuudessa.


> Meredith ja Dorian eivät muistuta ulkoisesti kovinkaan paljon toisiaan, mutta heillä on ainakin yksi selkeä yhteinen ele: leukansa hively sekä sively niin jotain syvällisesti pohdittaessa kuin muissakin erinäisissä tilanteissa

Lyriikat FLORENCE + THE MACHINE – Shake It Out

Suhteet:

Twisted Friendship: Belamie
Sisar: Meredith
???: Lucas

Aikajana:

I guess this thrill will do – Belamie (Maeri)