Giosetta Bianchi NC:n ja DC:n opettaja

Giosetta ”Blood-eye” Bianchi Lempinimet: Gigi, Zeta Sukupuoli: Nainen Syntynyt: 2.10.1718 Italiassa. Ikä ulkoisesti: n.20v Laji: Vampyyri, C-level Aineet: Portugali, Espanja Kielet: Italia, Portugali, Espanja, Englanti. Kyvyt: Ei mitään normi vampyyrista poikkeavaa. Pituus: 160cm Paino: n 50kg Kuppi: 70F Ääni & Theme: Zeta / Gigi

HUOM. Vampyyripiireissä pitää yllä harhaluuloa, että olisi huomattavasti nuorempi 1900-luvun alkupuolle syntynyt). Kaikkia tahoja ei tietenkään ole ollut mahdollista huijata, mutta Zeta ei ole niin merkittävä yksilö, että kukaan olisi välittänyt totuutta tuoda julki. Jos Giosettan Bianchin nimi on siis jollekin tuttu, niin yleensä hänet tunnistetaan italialaisen vampyyrin Giselle Bianchin tyttäreksi. Asiasta enemmän menneisyydessä.

Zeta on kuitenkin käyttänyt nimeään myös 1700-luvun puolella lisänimellään koristettuna, joten välimerellä tuolloin asioineet suvut voivat hyvinkin nimen muistaa.

Ulkonäkö:
Vaatesettejä: [ by flowy ]

Zeta on vampyyrin tavoin viehättävä, vetovoimainen ja kaikessa pienessä siroudessaan varsin hurmaava yksilö. Poiketen lajitovereidensa varsin kalpeasta kaartista, naisen iho on kylmällä tavalla hiukan totuttua tummempi. Muutoin tumman isän piirteet eivät näy kovinkaan voimakkaasti, liekö vampyyriydellä siihen osuutensa. Hiukset ovat luonnostaan vaalea ja silkkiset, ja aiemmin lainehtivat kauniina paksuina kutreina kapteenin hatun alta. Nykyään toiselle puolelle solmitut hiukset reunustavat nykyaikaisemmalla tavalla noita paljon nähneitä kasvoja, jotka eivät omistajansa ikää paljasta kuin ehkä satunnaisen terävän viekkaassa katseessa.

Kasvoissa yhdistyy niin siro pehmeys kuin terävyyskin. Ruskeat, hiukan pronssinkiiltoiset silmät harvoin ovat täysin auki ymmyrkäisinä, vaan naisellisen viehättävästi Zeta tutkii maailmaa tummien ripsiensä alta. Piraattiajoilta naiselle on jäänyt tapa koristaa silmiään punaisen eri sävyin, eikä yleensä aivan perinteisillä tavoilla. Huhuttu ”verisilmäinen” rosvo sai näin toisen merkityksen, eikä huomiota vienyt se yliluonnollinen jännyys, että silmillä oli tapana vaihtaa hiukan väriä taistelun timmellyksessä. Luonnollisten tummien ripsien lisäksi tumma rajaus on arkipäivää, ja huuletkin saavat yleensä hiukan jotain vaaleansävyistä maalia ylleen.

Kauttaaltaan kevyt, mutta lihaksikas keho on notkea. Zeta ei ole vampyyripiireissä erityisen vahva, ei edes omaan tasoonsa nähden, mutta vuosien kokemus ja elinympäristön vaatimukset ovat tehneet kehosta tasapainoisen ja ketterän. Maalla ei kehon taidot pääse aivan oikeuksiinsa, mutta keinuva takamus lienee jollekin herkkua sekin. Jos ei peppu jollekin riitä, niin rintavarustusta pitäisi ainakin olla tarpeeksi, onneksi vampyyrin selkää ei ylimääräinen paino liikaa haittaa. Kapoiset kädet ovat ehdottomasti Zetan heikoimpia kohtia, voimallisesti, neiti kun on nauttii enemmän jalkatyön käytöstä taistellessaan. Lisäksi neitimäisempää harhauttavaa mielikuvaa ei kannata rikkoa liian lihaksikkailla harteilla käsivarsilla.

Zeta pukeutuu mielellään vähäisesti, mutta tatuointinsa peittäen. Paljas napa on hyvin tyypillinen näky. Ranteisiin eksyy niin omia kuin toisten koruja, sormuksiakin joskus. Kaulaan nainen ei hyväksy muuta kuin verentahriman siteen, jonka alle on kätketty salaisuus... tai näin ainakin on hyvä muille uskotella. Nainen ei ole turhan ronkeli vaatteidensa kanssa ja on tottunut työskentelemään vähän epämukavammissakin tamineissa. Housut ovat kuitenkin varmempi valita kuin hameet.

Tatuoinnit kuvioivat niin oikeaa lapaa mystisen, kuin kirjaimista muodostuneen sydämen muodossa, ja lantiota lystikkäällä uniikilla pääkallolla. Liian näkyviä tatuointeja ei valitettavasti useita vuosisatoja rellestävällä rosvolla voi olla.


"Ulkoisia" eroavaisuuksia kahden roolin välillä: (On kuitenkin huomattava että kyseessä on yksi ja sama persoona, eikä jaottelu ole yleensä missään tilanteessa puhdas.)

Zeta: Pukeutuu paljastavasti, ronskisti ja mielellään miehekkään viekoittelevasti. Elekieli Zetalla on suuriliikkeistä ja omaa tilaansa hallitsevaa, ei missään tapauksessa kuitenkaan kömpelöä. Ei piilottele halujaan ilmehtiessään, tai säästä ääntään puhuessaan.

Gigi: Vaatetus hienostuneempaa ja peittävämpää, mikäli mahdollista. Gigi on keikistelevä ja sulavaliikkeinen, halutessaan kuitenkin myös herrasmiesmäisen hurmaava, vaikkakin harvemmin. Nainen pitää kuitenkin raajansa varsin lähellä itseään, eikä päästä ääntänsä rikkoutumaan tummemmilla sävyillä. Hallitsee ilmeitään taitavasti, peittää ajatuksensa hymyllä ja korkeintaan äidillisellä lempeydellä.

Luonne:

Kärsivällinen, mutta räjähdysherkkä, nuo pohjoismaiset luonteenpiirteet on piilotettu katalalla tavalla hurmaavan esiintyjän valepuvun alle. Turhan syvälliseksi tai sivistyneeksi ei härkäpäisten miesten keskellä kasvanut voi ehkä sanoa, mutta pelkällä naisellisella viehätysvoimalla ei Zeta olisi vuosisadoistaan selvinnyt. Epäilys ja ennakointi säätelevät naisen toimintaa vaikka hymy olisikin suupielet kohottanut. Hunajaiset sanat tulevat kieltä pitkin niin viholliselle kuin ystävälle, joista jälkimmäinen on käsitteenä naiselle hyvin vääristynyt. Vihollinenkin on toiminnoissaan luotettavampi, kuin mikään lähelle pääsevä voi koskaan olla, mutta silti rinnalle on mukava joku saada kulkemaan, vaikka sitten vain sen lyhyen hetken.

Isänsä tavoin Zeta usein tiedostaa mikä olisi oikeudenmukaista, vaikka toki vampyyrilla on omat näkökantansa asiasta. Ihmiset eivät valitettavasti laskeudu millään tavalla ajatuksiin, joissa nainen väärää ja oikeaa käsittelee. Vaikka poikkeuksiakin tästä toki löytyy. Nainen sietää mieluummin omaa heikkouttaan, kuin katumukseen liittyvää häpeää. Vaikka ulospäin hän vaikuttaa useinkin ohittavan asioita, ottavan kevyesti, totuus on että vanhat tavat ja elämän tahrat ovat pinttyneet hyvin syvälle. Ikänsä takia Zeta saattaa taipua hiukan vanhahtaviin tapoihin, vaikka muutoin ajan mukana kulkeekin. Kieli ehkä taipuu teitittelylle, mutta läheisempi ote keskustelukumppaniin on yleensä mukavampi.

Normaalisti nainen esittäytyy Giginä, arvokkaana ja silti omalla tavallaan hiukan kevytkenkäisenä, vaikuttaen näin helposti lähestyttävältäkin. Gigi on tuo nauravaisempi puoli, jossa kipinöi hienon naisen olemuksessa kipakka merten valloittaja, jolla aina pilke silmäkulmassa kun rikkaudet keskustelua hipovat. Kyseessä ei ole toinen persoona, vaan enemmänkin rooli, jonka Zeta vieraiden varpaiden lähellä ottaa. Flirtti, jos nainen sillä tuulella on, on hyvin vitsikästä, ja vaikka uskallus riittää viemään leikin varsin läheiseksikin, nainen luottaa vastakkaisen puolen luovuttavan varsin nopeasti.

Vaikka nainen kunnioittaakin lajitovereitaan aivan eri tavalla kuin ihmisiä, miehet ja naiset ovat selvästi täysin eri portaalla hänelle. Sarvet ovat ehkä terävämmät, mutta jos housuissa on tarvetta kolmannelle lahkeelle, tältä naiselta todellisen kunnioituksen saaminen vaatii hiukan enemmän työtä. Hunajakieli ei tietenkään ihan kylmäksi jätä arvottomampiakaan vampyyrimiehiä, vaan antaa hurmaavamman puolensa leikitellä kohteliaisuuden rajoja lähes siveästi kosketellen. Kaikella on hintansa, ja kaikki ovat lähes yhtä haluttuja kauppakumppaneita, vain harvoin Zetan saa niin katkeraksi, että hinnasta ei voi edes keskustella.

Veri on ollut Zetan suurimpia elämäniloja, kuten terveellä vampyyrilla kuuluu ollakin. Himo syttyy herkästi, eikä nainen ole tottunut aivan hirveän pitkään itseään pidättelemään. Muiden vampyyrien verta hän ei ole juonut vuosisatoihin, ei isänsä katoamisen jälkeen. Omia mieltymyksiä veren luovuttajasta aina juontitapaan löytyy yllin kyllin, mutta niitä neiti ei mielellään mainosta. Tässä kuten muissakin asioissa, Giosetta tykkää pitää roolinsa esillä, ja totuuden piilossa.

On todennäköisesti sanomattakin selvää, että merirosvolla on omat löyhät käsitteensä esineiden omistajuuksiin. Näppärät ketterät kätöset eivät ole taitavia vain avaamaan miesten housuja, vaan löytävät taskuista kaiken irtonaisen, ranteista kellot ja muut rihkamat, eikä entinen omistaja yleensä ehdi tavaroitaan ihmetellä ennen kuin on liian myöhäistä. Jos varastajana on Gigi, on todennäköistä että kyseessä on vain huomionhakuista leikkiä, jos Zeta, kannattaa miettiä kahdesti onko omaisuuden takaisin vaatiminen järkevää.


Lyhyesti: (Muistutus, että kyseessä ei ole kaksi eri persoonaa, vaan Gigi on Zetan viehkeämpi naisellisempi rooli, jota nainen ylläpitää monestakin syystä. Jako on hyvin karkea ja nainen vaihtelee roolien väliä sulavasti)

Zeta: Pitkän elämän viisastama, käytökseltään peloton ja suoraselkäinen, jopa paikoin miehekäs. Voimakasluontoinen, muttei missään tapauksessa jääräpää, ylpeä oman polun kulkija, muttei muita sokeasti latistava. Näennäisesti mutkattomampi ja riskejä ottava.

Gigi: Nuoren neidin kuvajainen, elämäniloinen viehkeällä tavallaan. Naisellinen ja kevyesti vanhoihin arvoihin nojaava, mutta silti omaan vapauteen uskova. Tahattomasti äidillisyyttäkin henkivä.

Menneisyys:

Syksy oli ollut pitkä ja sateinen, yöt epätavallisen kylmiä. Viileys ei tietenkään haitannut vampyyriaatelista huoneensa suojissa, oli jopa helpotus, että kurja ilma piti kiireisen aviomiehen toisessa kaupungissa. Vatsa oli pyöristynyt korseteista huolimatta ja raskaus alkoi olla ilmeistä. Lapsi olisi muutoin ollut toivottu, mutta äidillä oli suuri huoli, että jokin tulevan pienokaisen ulkomuodossa voisi talon isännän epäilyksiä nostattaa. Huoli ei ollut turha. Vasten vampyyrileidin omaa vaaleaa ihoa, ero oli selvä. Ei väritys ollut ehkä yhtä lämmin ja suklaisa kuin biologisella isällä, vähäisellä ihmissyntyisellä, mutta tummempi kuin vampyyripiireissä oli totuttu. Tappaako vai säästääkö, ei nuorella äidillä lopulta ollut sydäntä tappaa esikoistaan. Uskotun, tai vähintäänkin hyvin lahjotun, palvelijan matkaan lähti liikkuvainen mytty kohti kaukaista meren rantaa, kohti satamaa jossa tumma hurmuri taas uuden neidin niskaa pureskeli.

Nimetön tyttö löysi pitkän kolean matkan jälkeen isänsä luo. Ei ehkä mieluisin paketti, jonka Jengo oli elämässään saanut, mutta tuon ensimmäisen kerran kun isä tytärtään nenään sormella tökkäsi, ja mulkero iski pienet hampaansa niin syvälle lihaan kuin saattoi, se oli rakkautta se. Joillakin merimiehellä oli olkapäällään papukaija, Jengo tiesi kantavansa olallaan seuraavat vuodet jotain paljon suuremmaksi kasvavaa. Italialaisia pitemmän aikaa palvellut mies ei tiennyt miksi pientä ristiveristään kutsua. Lopulta alkoi pikkuneidille kasvaa kaunista vaaleaa kutria, mikä helpotti nimeämistilannetta. Giosetta Bianchi, äitinsä valkoisilla hiuksilla siunattu lapsukainen, joka hengestään pääsisi, jos suku hänet löytäisi.

Verellä ruokittavaa lasta oli helppo hoitaa maailmassa, jossa katoavat ihmiset olivat muutenkin arkipäivää. Merirosvojen kultainen aikakausi oli vielä edessä, mutta tytär sai totutella laivojen heiluvaisempaan maailmaan. Tutun kapteenin vallan alla tunnettu hurja mies sai pikku etuuksia ”pojalleen” järjestettyä, eikä asia juurikaan muuttunut kun samainen poika päätti varsin huomattavat rinnat itselleen kasvattaa. Tuossa iässä Joeksi kutsuttu tyttö olikin vampyyrin tavoin aivan liian kova vastus kuolevaisille merimiehille, eikä isän vahtivaa silmää vaadittu. Kapteeni itse oli vampyyri hänkin, jolloin öisten tehtävien järjestäminen niitä tarvitseville, ei ollut mahdottomuus.

Laivaelämään kuului yksi valitettava elementti, välillä piti paastota, tämä tietysti helpottui huomattavasti kun rintavarustus kasvoi mukavan houkuttelevaksi. Seksiä ja verta, ja valita saattoi lihaksikkaista, joskin usein vähän kärsineistä kehoista. Laivanvaltauksista tuli mieluisia herkutteluhetkiä, eikä satamassakaan väkiluku ollut aivan samanlainen kuin siellä piipahtamaan pääsi. Isukilla elämä ei ollut ehkä aivan niin helppoa, mutta tyttärensä verta Jengo ei tarjottaessakaan maistellut. Kapteeni piti oikeutenaan maistella miehistöään, eikä Giosetta ollut poikkeus. Kun kutsuista hyttiin tuli jokapäiväisiä, Jengon ja kapteenin välit kiristyivät.

Isä ja tytär saivat omanlaista mainetta noissa hämärissä piireissä, ja laivakin vaihtui suurempaan, miehistö julmempaan. Zeta ei tuolloin vielä osannut epäillä isälleen monimutkaisempia syitä, mutta jälkikäteen asiat loksahtivat kohdalleen. Ihmiskapteenin vähemmän ymmärtäväisen vallan alla, uudessa laivassa kateus ja närä kasvoi, eikä päivätöistä pakoilevaa tyttöä otettu vastaan aivan samalla hymyllä kuin arpista kokenutta miestä. Giosetta, joka muutoin oli pysynyt enemmän hiljaisessa öisessä tarkkailijan roolissa, kävi tuolloin läpi nuoruutensa muuttavimpia aikoja. Taistelu oman laivaston jäseniä vastaan oli hupaisa jo alkutilanteesta lähtien. Vampyyrin nopeus ja ketteryys yhdessä isän lainaaman tikarin, oli yhdistelmänä varsin kuolettava. Kansi hiljeni vain hetkeä myöhemmin, kuin taisto oli alkanut. Miehisten jäsenet tuijottivat sanatta näkyä, viimeisen kolmesta öykkäristä rojahtaessa korahtaen kannelle. Verenpunaiset silmät laskevassa auringossa kiiluen Giosetta nuoli tyytyväisesti puukkoa, punalla tahrattua. Tuona päivänä kuoli se hiljainen yövahti ja tytöstä tuli vakiojäsen ensimmäisten laivanvaltaajien joukkoon. Oli jopa niitä nautinnollisia hetkiä, jolloin yön pimeydessä isä ja tytär saattoivat yksin käydä varomattoman laivan käydä tyhjentämässä elämästä, jättäen tovereilleen vain kantamisen ilon.

Elämä hymyili, julmalla kierolla tavallaan. Isukki piti huolta, että tytär osasi hyödyllisiä kieliä, espanjaa, portugalia, italiaa... ja totta kai englantia, joka yleistyi joka rannalla. Siinä missä isältä puuttui kunnianhimo johtaa omaa laivaansa, se kasvoi tyttäressä. Ihmiset olivat heikkoja, tyhmiä ja ennalta-arvattavia. Sopivan yön tullessa, kun Giosetta sai kutsun kapteenin yksityiseen hyttiin, tyttö herkutteli loppuun asti ja otti hatun, edellinen isäntä ei sitä enää tarvinnut. Toki aamulla tarvitsi yhden kyseenalaistavan alaisen heittää kalojen seuraksi, mutta muuten vallanvaihdos sujui mainiosti. Isä ei asiasta mitään sanonut, mutta ei vaikuttunut yllättyneeltä. 1700-luvun loppupuolella, Jenga katosi kerran maissa käydessään, ilman kirjettä tai sanaa. Giosetta jäi yksin valtaansa pitämään, mutta se sopi nuorelle vampyyrittarelle tuolloin paremmin kuin hyvin. Enää ei tarvinnut veren takia tarjota kehoa käytettäväksi sitäkään vähää mitä ennen. Julma valtiatar piti kuria ja toisaalta, sai myös taktikoineen rosvottua niin paatteja kuin laivastoja. Niinä harvoina hetkinä, kun jokin eloon jäi tuntomerkkejä viranomaiselle antamaan, oli hyvä käydä hiukan maan puolella retkeilemässä pimeyden turvin.

Miehistöt ja laivat vaihtuivat, vuosikymmenet seurasivat toisiaan. Elämässä oli silloin tällöin jänniä mausteita ja päätyipä nainen jälleen toisen vampyyrin käskytettäväksi, mikä ei osoittautunut pahaksi sekään. Nimi vaihtui useaan kertaan, ja lopulta naisen oli astuttava maan kamaralle pitemmäksi ajaksi. Joku aatelisvampyyri oli saanut tarpeeksi uppoavista laivoistaan, mikä oli rohkeimmankin kapteenin saanut hylkäämään laivansa. Zeta ei ollut ollut päätökseen tyytyväinen, eikä suostunut kartanon hoitoon sitoutumaan, saati lapsia kenellekään pyöräyttämään. Mantereen puolella oli vielä paljon nähtävää, eikä se onnistunut ikkunaruudun takaa. Ihmismaailma teki suuria harppauksia, edistyi ja otti osin vähän takapakkiakin. Kaikki ei enää kulkisi kuitenkaan meriteitse, rautatiet, hevosettomat autot, taivaskin valloitettiin omalla ajallaan.

Oli aikoja kun Giosetta asusti rahoillaan varsin mukavasti, ei ehkä yksinäisessä kartanossa nummien keskellä, mutta lähellä taivasta, huoneistoissa joiden komeutta harvempi saisi koskaan todistaakaan. Kieltämättä noina päivinä mieli karkasi leikkimään niillä mahdollisuuksilla, joita aiemmin oli ollut. Yksinäisyys seuranaan vampyyrin oli vain tyydyttävä kohtaloonsa. Arkut oli kaivettu Karibian rannoilta, niin omat kuin muidenkin, ja vaihdettu rahaksi ja piilotettu pankkeihin useiden nimien taakse. Elämä oli ehkä turvattua, mukavaakin, muttei sitä mitä tummaihoinen tahtoi. Giosetta saattoi viipyä pitkäänkin suuren kaari-ikkunansa edessä, ja tuijottaa viinilasi kädessään ihmismaailman menoa, kaulassaan tuo muisto hurjemmista ajoista. Tyytymätön Lady oli hän, nuoruus alkoi tuntua etäiseltä, vaikka iho pysyi yhtä sileänä kuin aiemminkin.

Aikansa vampyyritar jaksoi hiukan hienostuneempaa varkautta, rahan liikutusta ja lainailua, mukavan hämärien asioiden rahoittamista peitenimien varjolla. Kielitaidosta tuli hyötyä kierojen ihmisten keskellä, tarkoista korvista taitoa ja puukon kestävyydestä elinehto. Kun karjalaumoja ei saanut enää liikkeelle pelkin lihaksin, tuli kielen olla sitäkin hunajaisempi ja näppärämpi. Toisin kuin merellä, maalla oli enemmän oman lajin yksilöitä kilpailemassa samoista veri- ja rahasuonista. Toki isä oli aikoinaan opettanut vampyyrimaailman hienoudet, jotka olisivat aina ikävällä tavalla Giosetan saavuttamattomissa. Kohtaamiset lajitovereihin aloitettiin ennakkoluulottomasti. Laivassakin oli tarkka syömisjärjestys, eikä aatelisten perseiden nuoleminen loppujen lopuksi siitä kauaksi mennyt. Rahalla sai hyväksyntää ja ketterällä kielellä sen verran arvostusta kun kiperän tilanteen tulleen tarvitsi.

Oman taustan yksityiskohdat tuntuivat etäisiltä, kunnes Zeta sai tietää isänsä kuolleen vasta pari vuotta aiemmin. Pikkulintu kertoi myös huhuista, että mies oli kirjeen lähettänyt tyttärelleen, mutta se ei koskaan saavuttanut määränpäätään. Joko joku puhdasverisempi oli vimmastunut jostain uponneesta laivasta, taikka vaimokkeensa äpärän katoamisesta. Giosetta tiesi, ettei suinkaan ollut ainoa isänsä siittämä maailmassa, mutta pieni huoli nyki jossain sydämen pohjukassa. Oli entistä tärkeämpää kerätä tietoa antamatta itsestä sitä turhaan liikkeelle. Aina ei onni osunut kohdalle, ja rahavarastot hupenivat välillä. Toki pahan päivän varalle oli omat piilonsa järjestetty.

Zeta otti jälleen vanhan sukunimensä käyttöön, mutta tällä kertaa Giselle etunimellä. Välimerellä raha oli liikkunut neidin sormien välistä jo pitemmän aikaa, siirtynyt sijoituksesta toiseen. Omaa perhettä naiselle ei koskaan tullut, mutta adoptoida saattoi aina. Bianchi perheen nimi kasvoi hämärissä piirissä, kun hyvin koulitut kuolevaiset kasvoivat näppärään ikään. Kasvattiäidin monimutkaiset juonet tuntuivat periytyvän aina seuraavalle sukupolvelle asti. Vampyyrineidillä ei ollut kuitenkaan suurensuurta intohimoa ylläpitää valtaansa liian pitkään, vaan kasvavalle nimelle oli aivan toinen tarkoitus. 1900-luvun keskivaiheilla, Zeta lavasti kuolemansa ja otti takaisin isänsä antaman nimen. Aikansa pikku näyttelijätär pysyi silti luomansa suvun johdossa, jottei nimi unohtuisi kaikkialta heti. Oli tärkeää, että Giosetta Bianchi muistettaisiin nimenomaan Giselle Bianchin tyttärenä, eikä suinkaan ollut mahdollinen äpärä sille vaaleaverikölle, jonka miehen huhuttiin tappaneen noita harha-askelia maailmalta. Zeta tunsi itsensä jälleen nuoreksi omassa nimessään ja tamineissaan, tottahan toki äitinsä esittämiseen oli kuulunut tuskastuttava määrä eri maaleja, maskeja ja asusteita.

Aikansa kutakin, maalla eläminen muuttui jälleen kaavamaiseksi. Giosetta hylkäsi perheensä ja karkasi lähemmäs päiväntasaajaa, maahan jossa ihmiset muistuttivat omista eksoottisista sukujuurista. Afrikan rannoilla oli kohonnut aivan uudenlaista merirosvousta, laivat olivat ehkä karumpia, ja vastustuksen luodit kanuunoita tarkempia, mutta ainakin aggressiivisia käskytettäviä miehiä riitti. Paha vain, niillä ei ollut sitäkään vähään kunnioitusta naisia kohtaan. Mutta rahalla ja miesnuken avulla kaikki onnistui, tai niin Zeta aluksi luuli. Laittomat aseet vaihtoivat omistajaansa ja liian koreilevat jahdit korjattiin pois ärsyttämästä vähempivaraisia. Rahaa meni ja tuli. Giosetta ei ollut yllättynyt, eikä edes pettynyt, kun ihmiset näyttivät taas epäluotettavia puolia. Lähimmäinen mokoma oli jälleen naisen henkeä viemässä, eikä ollut kaukana sekään, että olisi teossaan onnistunut. 2000- luvulle oli maailma siirtynyt jo ajat sitten ja ihmisten luonne pysyi samana. Tietokoneen näytöstä näkyi vaan suuret summat, jotka olivat jonkun toisen toimesta siirtyneet ties minne tavoittamattomiin, turhauttavaa. Siinä toimistossaan verisiä sormiaan nuoleskellessaan Zeta päätti, että oli aika uudenlaisen sivun. Mikä olisikaan parempi paikka ottaa lomaa karskeista miehistä, kuin huhuttu koulu, jonne oli pesiytynyt niin nuorta kuin vanhaa verta.

Sukulaiset:
Suhde:


♥ Rakastetut:
♥ Panokaverit:
♥ Ystävät:
♥ Kaverit:
♥ Tuttavat: Dashwood
♥ Vältellyt:
♥ Vihatut:

Syksy:
Why is the rum gone? / Dashwood, Giosetta / Valmis
Sit down on the deck, mate! / Gigi, Hein / Valmis
I dare you / Alvin, Gigi / Kesken