Welcome to the Night Class | k18

//Haa! En todella. Tunnustus: joudun usein kattomaan googlen sanakirjasta sanoja, kun en yhtään muista/tiedä/oo varma mitä ne on suomeks. :D Sä se hyvin kirjotat.

Niin ja hmm, kai tää on vähän vaikeata ilman minkäänlaista autohittausta, joten no problemos.//

Colette

“Mmh, kovin imartelevaa…” neito hymisi suudelman lomasta Alvinin kiskoessa housujaan alemmas. Sopivan lihaksikkaan, miellyttävän viileän rintakehän painautuessa lähemmäs hän päästi huuliltaan huokauksen. Kärsimätön suudelma sai hänet jälleen kurottautumaan miehen kaulaan, aivan kuin olisi enää edes mahdollista vetää tuota yhtään likemmäs. Hän ei voinut olla hymyilemättä noita pehmeitä huulia vasten tuon repiessä pitsiä hänen yltään. Jokainen suudelma tuntui olevan täynnä odotusta, kärsimättömyyttä.

“Ajattelitko kiusata minua kauankin?” hän henkäisi hiljaa, miehen huulien jälleen noustessa omilleen ja tuon käden viipyillessä sisäreidellään. Omat sormensa hamusivat tuon ihoa jälleen hieman ahnaammin, ja kyntensä piirtelivät epämääräisiä kuvioita tuon selkään. Toinen käsi lipui niskaan, sormien sotkeutuessa miehen tummiin hiuksiin. Kevyesti hän vetäisi yhdestä hiussuortuvasta, irrottautuen vampyyrin huulista. Avaten silmänsä ja ohjaten pikimustan katseensa Alvinin kasvoille, hän jäikin hetkeksi vain tuijottamaan.

Mies oli komea, totta kai. Mutta tavallaan myös kaunis. Synkän, viehättävän, pirullisen kaunis. Luultavasti juuri niin kaunis, kuin kukaan mies saattoi olla ilman, että Cocon tapainen nainen purskahti nauruun. Tulipunaiset huulensa olivat kyllä vienosti kaartuneet, mutta kutsuvasti, viettelevästi. Jos hän mistään saattoi olla huvittunut, oli se omista ajatuksistaan. Kaunis? Kaunis, kaunis, kaunis? Kuinka naiivilta hän joskus kuulostikaan, omassa päässään. Voi, niin naiivilta. Mutta hän ei voinut kieltää rakastavansa kauneutta. Kuin nuorta tyttöstä, häntä kiehtoi koko maailma. Koko helvetin maailma, jokainen tunne ja kiihkeä suudelma ja nuokin komeat harmaat silmät. Kuinka naurettavaa.

“Mmh, et tiedäkään, miten tuhmia ajatuksia mielessäni herätät”, nainen nauroi hunajaisin soinnuin. Estääkseen kikatusta, joka hänen huuliaan kohti tanssahteli, hän suuteli jälleen vampyyria, intohimoisesti maistellen tuon huulia ja leikitellen tuon kielellä. Nuo naiivin tuntuiset ajatukset vaihtuivat nopeasti johonkin aidosti sopimattomampaan, eikä Colette enää malttanut hillitä itseään.

“Kai sinä tosiaan haluat miellyttää minua, chéri…?” hän kuiskasi sievä virne huulillaan, käsiensä valuessa selkää pitkin miehen pakaroille, puristaen miltei leikittelevästi, nojaten alastonta kehoaan aina vain lähemmäs toista.

//Voivoi, tuo ei kyllä helpottanut mun oloa yhtään!! :’D noo, hyvien kirjoittajien kanssa on ilo pelata, joten en valita enää. :p ja höh, kiitoksia vaan, vaikka olen kyllä aika keskinkertainen – jos sitäkää!//

Alvin

”Kiusaanko minä… sinua?” äänensä tuskin kuuluvan käheä sointu hehkui leikkimielisyyden alle kätkettyä himoa, lausuttuna vasten tulipunaisia huulia. Suudelmat olivat ahnaita ja kärsimättömiä, saivat Alvinin mielen ja kehon täyttymään lähes poikkeuksellisesta kiihkosta, joka sai hänet hapuilemaan pehmeää vartaloa vasten omaansa. Coletten täyteläiset huulet maistuivat viinille ja huumalle, kielivät lähes häikäilemättömällä tavalla heidän ympärillään väreilevästä intensiivisyydestä. Seksikäs oli ehkä ainoa sana, jolla vampyyri olisi pystynyt syleilyssään olevaa naista kuvailemaan, ja vaikka yleensä hän vältteli niin holtittomia ajatuksia, katsoessaan syvälle noihin mustiin silmiin, ei hän pystynyt enää uskottelemaan itselleen olevansa täysin tilanteen herra; ranskatar oli liian lumoava ollakseen vain pelkkä viininkatkuinen leikkikalu.

”Mmmhhmm, voin vain arvata”, henkäistiin hiljaa syöksyen uuteen suudelmaan, silmiään kiinni hetkeksi painaen. Vartalollaan vaeltavat sormet polttelivat kosketuksellaan, huulien liikkeiden sumentaessa mielensä yhtä lailla sopimattomilla ajatuksilla, jotka vain yllyttivät kehoaan, jo valmiiksi levotonta mieltään. Kädet kaartuivat pitkin kylkiä alas lanteille, paljasta ihoa häikäilemättömästi tunnustellen. Colette tuntui painautuvan aina vain lähemmäs ja lähemmäs, pehmeiden muotojen tuntuessa kiusoittelevan hyvältä omaa, paljasta vartaloaan vasten. Ja miten nuo sormet kirivätkään alas pitkin hänen selkäänsä alas pakaroille; puristus sai vaimean naurahduksen karkaamaan huulille ja himosta hehkuvia silmiään avaten, vetäytyi hän muutaman sentin kauemmas naisen kasvoja katsellen. Virne lipaistiin pois huuliltaan katse täynnä lupauksia.

”Enkä pelkästään halua, vaan myös aion”, Alvin lausui sanansa vähintään yhtä hunajaisesti kuin Colettekin oli puhunut, haastaen toisen katseellaan. Omia boksereitaan vedettiin muutamassa sadasosasekunnissa alemmas, kunnes sormensa lipuivat reisiä pitkin naisen lanteille kuroen sen vähäisenkin välimatkan heidän välillään umpeen. Kosketus sai voimakkaan – vain hivenen liioitellun – huokauksen kumpuamaan huulilleen naurunsekaisena. Tummia silmiä tutkailtiin hetken kuin kiusoitellen, viivytellen vielä muutaman tuskallisen sekunnin, ennen kuin hän painautui kiinni houkuttelevaan kehoon, toisen sisälle työntyen.

Voimakas henkäys tihkui nautintoa hänen painaessaan entistä kiivaamman suudelman huulille, kielellään leikitellen. Hyväillen hän liikutti käsiään naisen silkkisellä vartalolla kiihtyvien lanteidensa liikkeiden tahtiin, olematta kuitenkaan liian malttamaton – pikemminkin viettelevän kiusoitteleva, leikkisä. Suudelmista, alahuulen näykkäisystä, sekä rintakehän kohoilusta oli kuitenkin naurettavan helppo arvata, kuinka kärsimätön hän todellisuudessa olikaan – ja kuinka paljon hän leiskuvahiuksista pariisitarta oikeastaan himoitsikaan. Aivan liikaa.

//Aww (; Ja sä oot hyvä kirjoittaja! Ja voi luoja replaan taas kamalan myöhään...

Colette

”Niin uskoinkin...”

Vampyyrin tarttuessa naista lanteilta, sulkiessa viimeisenkin etäisyyden heidän väliltään, kuuli Colette oman henkäyksensä miehen naurunsekaisen huokauksen rinnalla. Hän puraisi kevyesti alahuultaan, malttamattomana ja toiveekkaana, tyrmistyneenä siitä, kuinka paljon hän tätä komeaa vampyyria halusikaan. Miehen harmaat silmät onnistuivat jälleen lukitsemaan hänen tumman katseensa hetkeksi, pieneksi hetkeksi, joka neidosta tuntui huomattavasti pidemmältä ja piinallisemmalta kuin se todellisuudessa oli. Edelleen mies kiusoitteli häntä, härnäsi hänen aistejaan. Pariisitarta kuitenkin lohdutti ajatus siitä, että nuo sekunnit olivat Alvinille luultavasti aivan yhtä sietämättömiä.

Ja jopa kaiken malttamattomuuden ja odotuksen jälkeen pääsi naisen huulilta miltei yllättynyt äännähdys Alvinin työntyessä sisäänsä, nautinnon vallatessa kehonsa. Sirot säärensä kietoutuivat jälleen epäröimättä miehen lanteille, tuon huulien pysäyttäessä seuraavan nautinnollisen huokauksen. Colette vastasi suudelmaan kiivaasti, ahnaasti, nautinnon kiriessä pitkin koko vartaloaan toisen hyväillessä ihoaan ja työntäessään lantiotaan itseään vasten.

”Mmmhm… Mon Dieu…” Coco huokaisi naurunsekaisesti suudelman lomasta. Saattoi olla liioiteltua rukoilla mitään jumalaa, varsinkin, kun usko oli haihtunut sitten taruolennoksi muututtua. Mutta aika jumalalliselta miehen harkitut, herkulliset työnnöt tuntuivat, tuon miltei raivostuttavan maltillisen tahdin vain kasvattaessa hänen haluaan. Jokaisella työnnöllä tunsi hän haluavansa aina vain lisää, aina vain enemmän, lisää himokkaita suudelmia ja lisää kosketusta.

Käsivarret edelleen miehen kaulan ympärillä hän syleili tuota, hetken hurmiossa jopa liioitellun omistushaluisesti. Ahnaasti vampyyrin pehmeitä huulia maistellen painautui Colette niin lähelle toista kuin suinkin pystyi, pitäen huolen siitä, että mies saattoi tuntea hänen ruumiinsa jokaisen muodon, mutkan ja kaarteen. Omat sormensa tunnustelivat tuon selkää, tuon sileitä lihaksia, ihon läpi erottuvia luita. Miehen rintakehä kohoili itseään vasten ja oma ranskatteren sydämensä laukkasi kiihkeästi rinnassaan, himon kiihdyttämänä.

//Aww, kiitos. :'D Varaudu nyt sitten kuitenkin huonoon replaan. Toivottavasti en typota kauheesti, mut mulla vaan on aivot niiiin jumissa.//

Alvin

Sirot sääret lanteillaan olivat kuin yksi uusi yllyke, syy kiihkon väreiden juoksemiseen ihollaan. Silkkistä ja sulokasta vartaloa tunnustelevat sormensa lipuivat alemmas pakaroille, kirien kiivaisiin kosketuksiin kohti reiden ulkosyrjää ja taas takaisin lanteille. Ahnaat suudelman hyväilivät mieltä ja kehoaan, haastoivat häntä yhä kiivaampiin suudelmiin, joiden ainoa tarkoitus oli saada pariisittaren voihkimaan nautinnosta. Omahyväisyys kiilui hetken aikaa harmaista silmistään, jotka nuolivat kilpaa huulten kanssa tuota sulotarta. Työnnöt muuttuivat koko ajan vain kiivaammiksi, nyt jopa kärsimättömimmiksi nautinnon saadessa hengityksen muuttumaan epätasaisemmaksi, rytmittömäksi ja katkonaiseksi.

”Mmhmmm..” tyytyväinen huokaus oli kuin naurua Alvinin kuullessa jo tutuksi käyneen sanaparren, joka onnistui hivelemään itsetuntoaan joka kerta (ehkä hieman tarpeettomastikin). Ranskattaren huulia suudeltiin nyt viipyillen virne huulillaan, hiljaisen hengähdyksen kummutessa kiivaasti kohoilevasta rintakehästään. ”Ei aivan….” Kuiskattiin ranskaksi, ei ollenkaan vähätellen, mutta leikitellen, kielensä lipuessa tunnustelemaan Cocon teräviä kulmahampaita, ennen intohimoisempaa suudelmaa. Kiihkon tunne oli huumaava, melkeinpä vastustamaton. Naisen vartalo tuntui taivaalliselta omaansa vasten, sulokkaiden muotojen hyväillessä ihoaan toisen painautuessa lähemmäs. Lantion rytmi muuttui aina vain kiivaammaksi kielien kasvavasta nautinnosta yhdessä hillitsemättömän huokailun kanssa. Ja kerrankaan Alvin ei edes näytellyt – Colette vain oli niin… seksikäs.

Suudelmasta irrottauduttiin henkäisten hänen luodessaan nopean silmäyksen pitkien otsahiuksiensa alta sylissään olevaan vampyyriin. Huulet jatkoivat kiihkeinä matkaansa alas leukapieliä siirtyen janoten kaulalle hänen tehdessään kielellään nopeita, huolimattomia kuvioita. Kädet hapuilivat suloisen pehmeää vartaloa paremmin itseään vasten (sormenpäät tanssahtelivat ahnaasti iholla lähes samalla rytmillä kuin Coletten sormet hänen lapaluillaan), eikä hän voinut estää matalia ja käheitä huokauksia, jotka muistuttivat lähes kehräystä kummutessaan vasten Cocon sileän vaaleaa, helmiäismäistä ihoa.

”Ahh…” Alvin painoi polttelevia suudelmia naisen kaulalle muutaman hellävaraisen näykkäyksen myötä, ennen kuin painoi huulensa vasten korvannipukkaa, sitä kielenkärjellään kutitellen. Leiskuavat hiukset tuoksuivat samalle huumalle kuin Coletten ihokin saaden vampyyrin mielen muuttumaan sumeammaksi, täyttymään nautinnollisista ajatuksista. Liikkeensä muuttuivat kärsimättömimmiksi, voimakkaiksi, eikä hän voinut muuta kuin hymistä omille ajatuksilleen, jotka kaikessa kliseisyydessään ajoivat häntä kohti nautinnon äärirajoja. ”Missä oletkaan ollut kaikki nämä vuodet, chéri?”

Hunajainen kuiskaus oli lähes hävyttömän viettelevä, lausuttuna hymynkare huulillaan. Näykkäistyään vaativasti korvanlehteä, työntyi hän entistäkin syvemmälle naurunsekainen huokaus huulillaan.

//Jos toistan itteeni ku Ilkka Remes, pahoittelen syvästi. x_x//

Colette

Neito olisi toki voinut uskotella itselleen, ettei nauttinut miehen himokkaasta katseesta, mutta se ei tuntunut tarpeelliselta. Tuo omahyväinen, ehkä jopa ylimielinen kiilto miehen silmissä huvitti häntä hitusen, muistutti häntä kaikista niistä itsevarmoista nuorukaisista, jotka vannoivat, vakuuttivat, lupasivat hänelle elämänsä kokemuksia. Jotain tuon suuntaista Alvininkin katse ja suudelmat tuntuivat kielivän, ja vaikkei Coco enää edes odottanut mitään sen veroista, oli hänen vaikea muistaa, milloin hän oli viimeksi antanut mielensä sumentua himosta tällä tavoin, sokaistua halusta yhtä vaarallisesti. Tahti kiihtyi, miehen liikkeet muuttuivat nopeammiksi, malttamattomammiksi, saaden neidon hengityksen kiivastumaan entisestään, voihkaisunsa ja vaikerointinsa täyttämään sumean kellarin. Oma lantionsa rytmittyi myötäilemään tuon liikkeitä, silloin tällöin vetäytyen kiusoittelevasti kauemmas. Tuolloin muodostuva virne pyyhkiytyi kuitenkin aina nopeasti pois miehen työntyessä jälleen syvemmälle, ja huokaukset vain voimistuivat nautinnon kiriessä vartaloaan pitkin.

Sormiensa tunnustellessa ahnaasti miehen ihoa, sileitä lihaksia, kaarevia luita, Colette hymisi tyytyväisenä tuon huulia vasten, tuntien tuon kielen tutkiskelevan noita vampyyrille omaisia kulmahampaitaan ja painautuen sitten vaativampaan, himokkaampaan suudelmaan. Neidon silmät painautuivat kiinni, nauttien miehen voimakkaan vartalon tunnusta ja kiivaista työnnöistä, jotka saivat hänet vaikeroimaan nautinnollisesti toisen huulia vasten. Kätensä hapuilivat tuota lähemmäs, lähemmäs, lähemmäs, kynsien samalla epätoivoisesti etsien jotain, johon tarttua, mutta löytäen vain sileää ihoa.

Suudelmasta erottauduttiin miltei vastahakoisesti, silmiä raottaen ja pitkien, tummien ripsien alta toiseen katsahtaen. Pian suustaan karkasi jälleen huokaus miehen huulien jatkaessa leualta alas, kaulan kaartuessa nautinnollisesti taaksepäin. Jokainen kosketus oli herkullinen, kiihottava, ja ihonsa poltteli mistä ikinä toinen häntä koskikaan.

Tuon pehmeiden huulien painautuessa korvalleen muokkaantuivat neidon omat jälleen hymyyn, tuon kielen kutitellessa ihoaan ja käsien havitellessa ruumistaan. Ja Alvinin kuiskaus, nuo hunajaiset, äärimmäisen uskaliaat sanat saivat seuraavan nautintoa tihkuvan huokauksen karkaamaan huuliltaan naurun kera. Ennen kuin hän ehti kuiskata, ivailla, vakuuttaa, että oli piileskellyt juuri Alvinilta kaiken tämän ajan, tunsi hän näykkäisyn korvanlehdellään.

”Aaaaaaahhmh…” Toisen työntyessä jälleen syvemmälle oli ylitseen vyöryvä nautinnon aalto niin suuremmoinen, ettei ranskatar osannut edes odottaa sitä. Tuon herkullinen voima sai hänet haukkomaan henkeään, etsimään jälleen Alvinin huulia, vaikeroimaan niitä vasten. Kyntensä painautuivat tuon ihoon, painaen tuota kiivaasti lähelleen, ja hän tunsi olevansa lähellä räjähdyspistettä. Kevyt virne huuliaan koristaen, silmät raollaan, hän huokaisi suudelman lomasta maireaan, viettelevään sävyyn, ”Mhm… Minua sinä tosiaan olet tainnut kaivata…”

//Loppu töksähtää, mutta it's up to you, mitä vielä tapahtuu, jos tapahtuu. :'D sano vaan, jos on jotain.. toivomuksia. en halua sooloilla liikaa.//

Alvin

Terävät hengähdykset ja huokaukset sekoittuivat toisiinsa, olivat kuin kaikuja kiihkeälle sykkeelle, sormenpäiden vaativalle rytmille, niiden kiitäessä pitkin sileää ihoa. Äänet, nuo hänen korvissaan jo täysin vaimenneet, kimposivat kellarin kiviseinistä, jotka olivat piirtyneet täyteen yhteen kietoutuneita, hailakoita varjoja. Eikä Alvin ollut varma, oliko nautinto pelkkää illuusiota, sillä hetki tuntui kadonneen hänen ulottumattomiinsa aikoja sitten. Himo oli sokaissut, sumentanut mielen tavalla, joka olisi saattanut olla häiritsevää, ellei se olisi juuri ollut niin taivaallisen ihanaa. Ja voi, voi miten hän halusi nuolla kaulan silkkistä kaarta, upottaa hampaansa sykkivään, kauniisti kaartuvaan mutkaan. Tuoksu oli kuin viinin herkullinen virtaus – ellei jopa paljon miellyttävämpi ja viettelevämpi.

”Ahh..” Naisen lantio myötäili omaansa liikkeiden ollessa pehmeitä, mutta myös vaativia. Kiihko, nautinto, mielihyvä… Alvin tunsi sen kaiken tiedostaen, ettei heidän huokauksien täyttämä hetkensä kestäisi enää kauaa. Ja kuin haluttomana vetäytyä kauemmas, kietoi hän kätensä tiukemmin muodokkaalle vartalolle, sormenpäiden eksyessä tunnustelemaan leiskuvia suortuvia, jotka tipahtelivat selälle ja olkapäille. Silmät olivat sulkeutuneet huomaamattaan nautinnon saadessa kehonsa väreilemään, rintakehän kohoilemaan nyt nopeammin, epärytmikkäämmin, holtittomammin. Työnnöt olivat malttamattomampia ja kiivaampia (jos se edes oli enää mahdollista), eikä vampyyri kyennyt, eikä edes halunnut, vaimentaa voimakkaita huokauksia, jotka väreilivät vasten Coletten kaulakuoppaa.

Voimakas huokaus ja hengen haukkominen… ja pian naisen punatut, pehmeät kosteat huulet hapuilivat omiaan suudelmaan, joka oli ehkä katkonainen, ehkä intohimoisempi ja vaativakin – ei Alvin edes tiennyt eikä välittänyt. Viinin aromi oli jo hävinnyt, mutta vampyyri maisteli huulia innokkaammin, nautti vaikerruksesta huulillaan. Naurahti hiljaa ja käheästi suudelman lomasta sanoille, jotka onnistuivat huvittamaan häntä jopa sillä hetkellä, huuman repiessä hänen kehoaan palasiksi hänen liikuttaessa lantiotaan voimakkaammin, painautuessa aina vain lähemmäs ja lähemmäs sormien hapuillessa uusia uomia, uutta kosketusta, lisää ja lisää.

”Todellakin….” kuiske lausuttiin puolittain ääneen, luultavasti lopputavun haihtuessa suudelmaan ja seuraavaan. Puristus, työnnöt, huumaava tuoksu… Sekunnit pysähtyivät ja ilma tuntui katoavan keuhkoista. Suudelma oli poltteleva vaativa ja kiivas, eikä Alvin ollut varma, onnistuiko hän edes esittämään tyynen itsevarmaa ja rauhallista tuntiessaan nautinnon kasvavan äärimmilleen, päästessä huippuunsa. Valtava mielihyvä – lähes ennennäkemätön – sai hänet kuitenkin pauloihinsa, ja henkeään haukkoen hän vetäytyi silmät himosta kiiluen muutaman sentin kauemmas naisen houkuttelevista, lähes herkullisista huulista. Raukeus, autuus… mikä ikinä se olikaan, tuntui paremmalle kuin mies edes oli muistanut.

Naurahdus oli hiljainen hänen painaessa huulensa vielä vietellen vasten naisen suupieliä varmistellen vielä tarjoavansa Colettelle täydellisen, unohtumattoman nautinnon.

Colette

”Aaaaahh…” Kuinka taivaalliselta miehen vartalo, voimakkaat työnnöt, ahnaat suudelmat ja polttavat kosketukset tuntuivatkaan. Tuo miltei poikkeuksellisen suunnaton kiihko ja intohimo saivat neidon niin suureen hurmioon, että hän olisi helpostikin voinut vannoa, ettei mitään muuta ollut olemassakaan. Koko muu maailmankaikkeus oli vain jotain naurettavaa unta ja kuvitelmaa. Ei, maailma ei kiinnostanut Colettea, ei tippaakaan, sillä hetkellisesti hän janosi vain Alvinia, halusi tuota, lisää, enemmän, kyltymättömästi. Sormensa takertuivat miehen hiuksiin, huokauksensa sekoittuivat tuon huokauksiin ja nautinnon saavuttaessa rajansa tihkui Cocon huulilta karkaava voihkaisu pelkkää myöntymistä ja mielihyvää.

Ja voi, kuinka herkullinen autuus sitä seurasikaan, miltei täydellinen tyytyväisyyden tunne. Colette raotti tummia silmiään, kuullen oman, raskaan huohotuksensa kuin jostain kaukaa, jonkun vieraan suusta. Alvinin painettua naurahduksen kera suudelman hänen huulilleen vetäytyi neito hieman kauemmas voidakseen katsoa suoraan toisen kiiluviin silmiin. Tyytyväinen, omahyväinen hymy muokkaantui naisen rohkeille huulille. Käsivarret edelleen jalosukuisen ympärillä hän kallisti kevyesti päätään kuin tarkkaillakseen toista tarkemmin. Viipyvä virne paljasti varmasti, että hän oli kovin tyytyväinen näkemäänsä, kovin tyytyväinen kaikin puolin. Hitaasti katseensa valui vampyyrin komeilta kasvoilta himmeästi valaistuun kellariin, tummien pullojen täyttämiin hyllyihin ja kohti lattiaa sekä siellä lojuvia vaatekappaleita.

”Voi, mihinköhän olisin tämänkin illan tuhlannut, jos en niin rakastaisi viinejä”, Colette hymähti hivellen miehen niskaa ja pyöritellen tuon hiussuortuvia sormiensa välissä. Pilke silmäkulmassa hän katsahti Alvinin harmaisiin silmiin, kalistuen sitten suutelemaan tuota toistamiseen, paljastaen, ettei välttämättä ollut vielä täysin tyydytetty. Vaikka suudelma alkoikin herkemmin ja viattomammin, ei naisen tarve antanut sen pysyä sellaisena. Kiihkeät huulensa jatkoivat alas leukapieliä ja painoivat suudelmia Alvinin sykkivälle kaulalle, otteensa tiukentuen vielä kerran tuon ympärillä. Tosiaan, tyytyväisyyden tunne lähenteli täydellisyyttä, mutta edelleen miehen herkullinen, kutsuva tuoksu kutkutti hänen aistejaan, houkutti häntä, kiehtoi häntä.

”Mmm, ehkä on vielä jotain… mitä voit antaa minulle…” Kiusoittelevasti Coco näykkäisi ihoa, toisen kätensä sormien liukuessa kaulalle. Sen enempää miettimättä hän piirsi kynnellään marmoriselle iholle täydellisen punaisen vanan. Veren tuoksun kietoutuessa ympärilleen nainen nuolaisi sitä, maistoi. Ja maku räjähti hänen suussaan. Varoittamatta terävät hampaansa iskeytyivät ihon läpi ja veren voimakas ja herkullinen maku tulvahti suuhunsa, täyteläisenä ja tyydyttävänä, mahtavana. Se toi mukanaan jälleen, vielä hetkeksi, tulikuuman, polttavan himon, saaden Coletten painautumaan jalosukuista vasten, sormensa vaeltamaan tuon iholla ja tummaa punaa hohtavat silmänsä sulkeutumaan.

Vaikka tarve ja verenhimo tyydyttyivätkin herkullisen aromin mukana, oli ranskattaren vaikea vastustaa eläimellistä haluaan, vaikea irrottautua. Hän ei tarvinnut enempää, mutta hän halusi. Hän halusi lisää ja lisää, aina vain enemmän. Kuinka julma luonto olikaan, kuinka järjetön tuo kyltymätön mielensä. Vaikka vain hetkeksi tai pariksi, oli vaarallista himoita ketään näin paljon.

Vetäytyessään viimein kauemmas ranskatar katsahti Alvinia syvän punaisilla silmillään ja punatut, veren sävyttämät huulensa kaartuivat hunajaiseen hymyyn. Hitaasti hän nuolaisi niitä, kallistaen sitten vienosti päätään ja sipaisten silkkisiä hiuksiaan pois olaltaan selkeänä kutsuna.

Alvin

Rintakehä kohoili edelleen epätasaiseen tahtiin, hengityksen kummutessa viileänä virtana vasten naisen täydellisen sulokasta ihoa. Ote muodokkaalta vartalolta kuitenkin heltyi ja sormenpäät liukuivat koskettelemaan lantion kaarta, Coletten vetäytyessä aavistuksen kauemmas, häntä noilla mustilla silmillään tutkaillen. Ja kuin matkien pariisittaren eleitä, vetäytyi hänkin muutaman sentin, päätään kallistellen ja silmät suorastaan hävyttömästi kiiluen. Punatuilla huulilla koreileva hymy kieli silkasta nautinnosta saaden omatkin suupielensä kohoamaan leikittelevän nautinnolliseen hymyyn. Käheä naurahdus oli kuin viattomin mahdollinen kehräys, jonka hän soi mieltään hyväileville sanoille.

Varsin miellyttäviin sanoihin oltaisiin saatettu vastata hyvinkin omahyväiseen tyyliinsä, ellei nuo lumoavat huulet olisivat jo painautuneet omiaan vasten suudelmaan, joka keveydestään huolimatta syveni intohimoisen vaativaksi. Uudelleen Alvin vei kätensä naisen alaselälle, kehoa omaansa vasten hellästi vetäen. Huulten kiihkeä liike ei kuitenkaan kestänyt ikuisuuksia, vaan pian kosteat suudelmat tekivät omia polkujaan painettuina leukapieliin, lopulta kiivaammin sykkivälle kaulalle. Jännitys kiristi lihaksiaan hänen tuntiessaan pehmeän hengityksen kaulasuonellaan, kuullessaan sanat, jotka tanssahtelivat korviinsa piilotettuna kysymyksenä. Nauru oli yhä vaimeampi, soidessaan vasten naisen korvannipukkaa ja tuoksuvia hiuksia. Lupaa Colette ei kuitenkaan odottanut; muutama näykkäisy oli kuin nautinto itsessään, eikä Alvin pistänyt vastaan. Kaulaa kaarrettiin myöntyvänä, ja pian verensä tuoksu täytti aistinsa terävän kynnen piirtäessä arpia iholleen.

”Mmhhmm…” kipu oli tuskin huomattavaa, kun terävät hampaat iskeytyivät läpi marmorisen ihon. Sormet pureutuivat tiukemmin naisen ihoon, eikä hänen tarvinnut edes painaa pehmeää vartaloa omaansa vasten – Colette teki sen aivan itse. Tyytyväinen hyminä kohosi jälleen hymyyn taipuville huulilleen, ja hetkeksi Alvin painoi silmänsä kiinni vaivautumatta rauhoittelemaan kovin kiivaasti hakkaavaa sydäntään. Oma ominaistuoksu ei saanut kurkkuaan karhenemaan, mutta nähdessään kauemmas vetäytyvän Coletten syvän punaiset silmät sekä verisen houkuttelevat huulet, lipaisi hänkin omiaan aavistuksen pohtien. Ja sitten, kuin pienoisesta toiveesta, sipaisi ranskatar hiuksiaan olkapäältään paljastaen kaulan suloisen kaaren. Arvioiden jalosukuinen tutkaili tummien ripsien takaa hohtavia silmiä, ennen kuin kallisti päätään ja vei huulensa sykkivälle kaulalle, suudelmia ihoon painaen.

”Ollaanpa sitä anteliaita, cheri”, kiusoittelu oli kuin välttämättömyys, ja sanoja seurasi vielä muutama suudelma, liioitellun lyhyt lipaisu. Iho tuoksui itsessään jo taivaalliselta, mutta painaessaan kulmahampaansa läpi silkkisen ihon, sai veren aromi sekä tuoksu silmänsä vaihtumaan vaaleasta harmaudesta rubiinin punaiseksi. Punainen, huumaava neste tulvahti suuhunsa hypnoottisena, nautinnollisen tyydyttävänä ja yksinkertaisen herkullisena. Coletten ominaistuoksusta saattoi helposti haistaa (sekä maistaa) ylväyden, vaikkei nainen itsessään ollut jalosukuinen. Pikkuseikat eivät kuitenkin Alvinia kiinnostaneet, vaikka hän nautiskelikin eri vivahteista, jotka tanssahtelivat kielensä kärjellä.

Veren taivaallinen maku ei saanut kuitenkaan vampyyria lumoihinsa, vaan tarpeeksi saatuaan hän vetäytyi kauemmas puremajälkiä vielä keveästi lipaisten, ennen kuin kohottautui tutkailemaan tuttuja kasvoja. Selällä levännyt kätensä kiiruhti sipaisemaan punaisia hiuksia, laskeutui sitten leuan sirolle kaarelle, toisen kasvoja hetken aikaa halliten, ylöspäin kohottaen. Tummat silmät eivät olleet tällä kertaa syy intensiivisen tutkivaan katseeseen, vaan lähes himoiten hän silmäili veren tahrimia, suudelman turruttamia huulia. Ja sanaakaan sanomatta, hymähti hän vaimeasti, ennen kuin kumartui lipaisemaan nautiskelevan hitaasti alahuulta, sen jälkeen naisen huulia antaumuksellisesti suudellen.

Colette

"Anteliaita? Saat minut kuulostamaan miltei… kiltiltä…” Hymy viipyi kasvoillaan Alvinin suudellessa kaulaansa, eikä kadonnut kuin hetkeksi hampaiden painuessa ihonsa läpi ja pienen henkäyksen karatessa huuliltaan. Omaan kieroon tapaansa tunsi hän tarpeelliseksi uskotella itselleen, että antoi tuolle vertaan jonkinlaisesta velvollisuudesta. Olihan hienovaraista antaa jotain vastalahjaksi, mikäli otti joltakulta jotain. Joten hänhän noudatti vain käytäntöä, aivan kuin ladyn kuului. Ei mitään sen enempää, ei mitään sen vähempää – vaikkei hän kyllä katunut hetkeäkään, että oli itse ottanut toisesta pienoisen maistiaisen. Eivätkä nuo ajatukset kauaa hänen nautinnollisessa mielessään viipyneet.

Jalosukuisen vetäytyessä katsahti Colette tuon silmiin – toinen ei, pieneksi harmikseen, katsonut takaisin. Miehen sormet matkasivat pitkin selkäänsä, siirsivät punaisia kutrejaan ja pakottivat hänen leukansa ylös, katseensa varmasti tuon kasvoille. Seuraten toisen silmiä neidon huulet kaartuivat viettelevään virneeseen, huvittuneena tuosta himokkaasta tavasta, jolla toinen niitä katseli. Hän ehti tuskin vilkaista, kuinka oma rubiininpunainen verensä oli tahrinut Alvinin vaaleat huulet, kun tuo jo kumartui hymähtäen lähemmäs, lipaisten hänen alahuultaan ja painautuen ahnaaseen, verenmakuiseen suudelmaan. Sulkien tummat silmänsä punapää vastasi siihen, nautiskellen miehen huulien kiihkeästä tunnusta tuon käsivartta hivellen.

Ei tosiaan mikään hullumpi löytö. Mikään ei maailmassa nykypäivänä ollut surullisempaa kuin tuo ammottava puute niistä, jotka olivat valmiita antautumaan elämälle. Niin viehättävää kuin olikin syventyä viattomaan ihmismieleen tai pirstoutua läpi toisen vampyyrin jäisen kuoren, tarvitsi hän myös niitä, jotka vilpittömästi – tai vilpillisesti, ketä hän yritti huijata? – janosivat elämää. Kenenkään ei hänen mielestään kuulunut elää turvallisesti, se ei ollut kiinnostavaa. Hän ei ollut varma, pystyikö elossa edes olemaan turvallisesti. Tuskin. Elämänjanoiset paloivat ja polttivat kenties siinä sivussa muitakin, mutta ainakin he elivät. Ehkä hänkin joku päivä kuluttaisi oman liekkinsä loppuun kaikkien näiden päähänpistojensa myötä, mutta ainakin hän poistuisi tämän maailman tuhkat keuhkoissaan ja taivaanrannan maalautuessa takanaan.

”Mmhm…” Toisen kosteita huulia vasten kantautui tyytyväinen huokaus kätensä vaeltaessa tuon rintakehälle ja työntäessä tuota leikkisästi kauemmas. Kasvonsa jäivät lähelle toisen omia ja pienesti virnistäen Coco raotti katsettaan ja vilkaisi jälleen Alviniin paksujen ripsiensä alta. Ah, kuinka monet poloiset varmasti olivatkaan palvoneet noita kasvoja! Ajatus kaikista niistä ihmisistä, miksei vampyyreistäkin, jotka olisivat luultavasti kulkeneet maailman halki saadakseen jotain yhtä jumalaisen näköistä rinnalleen huvitti häntä. Niin pinnallista kuin se olikin, Colette ymmärsi heitä kyllä. Kaikkihan halusivat palan taivasta – väliäkö sillä, mikä kiero arvoitus kuoren alla piili.

”Hmm, haluat varmaan näyttää minulle yläkertaakin…?” nainen hymyili, nojautuen hieman taaksepäin ja tukeutuen käsin pöydän pintaan. Miltei pikimusta katseensa karkasi hetkeksi Alvinin vaalealle vartalolle ja nousi sitten jälleen hitaasti tuon kasvoille, soman, kujeilevan virneen lipuessa huulilleen. ”Vai otetaanko suoraan toinen kierros?”

Alvin

Suudelma oli kaikessa kieroutuneisuudessaan kuin pala unelmaa oman verensä maun sekoittuessa niin sulokkaasti Coletten omaan. Liian nopeasti tuo nautinto oli kuitenkin ohi ja leikitellen pariisitar jo työnsikin häntä kauemmas, noilla mustilla silmillään häntä houkutellen. Naurahdus kumpusi hiljaisena hyminänä rintakehästään, ja hieman haluttomasti hän antoi sormenpäidensä tanssia naisen lanteille, ja siitä kohti paljaita reisiä. Kulmien alta suotiin katse, joka samaan aikaan tavoitteli viattomuutta kielen kuitenkin kaikesta siitä häikäilemättömyydestä, joka mieleensä tulvahti houkuttelevien sanojen myötä. Ihailevaa katsetta ei myöskään peitelty hänen suorastaan nuollessaan silmillään vaaleaa vartaloa, joka niin sulokkaasti kaartui taaksepäin hänen edessään. Huokaus olisi saattanut jopa olla haltioituneempi, ellei ranskatar olisi juuri hymyillyt hänelle kujeilevasti, hunajaisen suloisia sanojaan yhä vain jatkaen.

”Etkö malta yläkertaan asti?” kuiskaus oli viipyilevä, yhtä leikkisä kuin oli ollut lukuisia kertoja aiemminkin. Haastaen Alvin antoi katseensa pureutua noiden tummien ja säälimättömän tuuheiden ripsien läpi, arvoituksellisen tummia silmiä hetken aikaa tutkaillen. Himo ja kiihko tuntuivat muuttuneen uudenlaiseksi jännitykseksi; tai ainakin hän tunsi, miten kosketus miltei kipinöi reitensä hipaistessa keveästi Coletten sulokkaita sääriä. Ajatus välittömästä uusinnasta oli huumaava, mutta samalla syötti, jonka kanssa hän halusi leikkiä vielä hetken. Viinikellarin hurmio kestäisi luultavasti loputtomiin Coletten viehättävyyden loisteessa, mutta kiinnijäämisen sekä säädyttömyyden into oli palanut loppuun, eikä vampyyri hamuillut enää muuta kuin uutta nautintoa; lisää suudelmia sekä kosketuksia, sitä kuplivaa naurua, joka tuoksui turhamaisen kalliille viinille.

Viipyillen Alvin vetäytyi pois naisen välittömästä läheisyydestä, riistämättä katsettaan aivan vielä tuosta herkullisen houkuttelevasta hymystä. Omat suupielensä kaartuivat pehmeään virneeseen, joka kaikessa vastustamattomuudessaan oli puhtaan viettelevä, kuin jälleen uusi lupaus kaikesta siitä nautinnosta, jota hän pystyisi naiselle antamaan. Ehkei vakuuttelu ollut tarpeen, mutta minkäs hän itselleen mahtoi.

”Sinulla taitaa kestää turhan kauan pukemisessa, chéri”, huomautettiin sitten nostettuaan omat housunsa ylös, napin vaivattomasti vain kiinni pistäen. Lattialla lojuvia vaatekappaleita vaivauduttiin vain vilkaisemaan vähätellen, ennen kuin hiljaisen naurahduksen myötä hän oli astahtanut takaisin pöydän läheisyyteen, kaapaten määrätietoisesti Coletten syleilyynsä. Paljasta kehoa painettiin omaansa vasten, ja ihon pehmeitä kaaria tunnusteltiin lähes häikäilemättömästi. Huulet kaartuivat sipaisemaan korvannipukkaa, tuosta huumaavasta tuoksusta hetken aikaa nauttien. ”Ja minä… taidan sittenkin olla aika kärsimätön.”

Hunajainen äänensä oli tuskin lainkaan pahoitteleva, eikä hän jäänyt kuuntelemaan vastalauseita kiiruhtaessaan sulavat askeleensa portaisiin. Viileä ilmavirta pyyhkäisi silmille valahtaneita hiuksia sivuun, ja ennen asuntolan puolelle palaamista, painoi hän vielä muutaman leikkisän suudelman korvannipukkaan sekä kaulan sykkeeseen hiljaisen naurahduksen saattelemana.

//Tää on tällainen loppufeilaus... mut kiituuus! <3//