Hakemus peliin!

Moi, olen Trixie! Olisin liittymässä Inhumaneen. En ole ennen törmännyt koko peliin, mutta löysin tänne ropelistalta. Olen parikymppinen opiskelijatyttö oulusta, intohimona kirjoittaminen ja lukeminen. Tahtoisin tehdä semmoisen epäsosiaalisen, lähes lapsineron veronen, pelipoijan Braham Ashbornen, jonka isä lähettää kouluun sosialistumaan.

Pelinäyte Brahamilla osa:
”Clerikki alhaalla!”, huusi GoSuperMob, varasta pelaava jenkki
”Taakse. Porukka hajoo”, huusi taasen XX_Baxter, Liverpoolista oleva taikuri, kovempaa.
”Eiku prottaa”, GoSuperMob vaati ja juoksi lähemmäs vihollisia.
Silloin pelin chatti kilahti ja XX_Baxter lähetti AshtonGhostille yksityisviestillä; ”V*ttu ton kanssa”
”Pysy housuissas Bax. Anna manaa”, AshtonGhost puhui omassa huoneessaan ja kauluksessa oleva mikki nappasi äänen lähettäen sen virtuaalimaailmaan.

Kiiltävän teräspöydän ääressä istui Braham Ashborne, 15-vuotias poika, jonka pörröiset hiukset painuivat kasaan pelikuulokkeiden sangan alla. Kirkkaan näytön ruudulla juoksi AshtonGhost, virtuaalipelin kauhistusta ja kunnioitusta herättävä musta paladin. Hikipisara valui pitkin pisamaisen ohimon syrjää ja hampaitaan purren Braham yritti lukea pelikaverinsa hektistä hyppelyä. Varkaat olivat nopeita, mutta heikkoja voimakkaita iskuja vastaan ja tarvitsivat suojelua. AshtonGhostin manapalkki heittelehti vähän nollan yläpuolella, aivan kuten GoSuperin elinvoima.

”Serkki tulossa”, varoitti Baxter

Braham nyökkäsi, vaikka kukaan ei ollut näkemässä. Hänen keskittymisensä oli omaa luokkaansa ja sormet naputtivat uutta skilliä heti toisensa perään. Välillä hän joutui väistelemään vihollisten nuolia, tulipalloja ja AshtonGhostin jalkoihin juoksevia räjähtäviä vihreitä lihaklönttejä. Aito poika näytti hyvin vakavalta siinä näytön kylmässä valossa. Hänellä oli kapeat kasvot ja terävät silmät. Hän oli myös oikeasti vakava, tämän tason pelaaminen ei ollut heikoille. Yht'äkkiä joku koputti huoneen ovella, todellisuudessa ei pelissä. Braham puri huultaan, mutta iski nopeasti pikanäppäinyhdistelmää, joka lennätti näytölle tekstiohjelman ja soittolistan klassista musiikkia.

”Sisään.”

Palvelija, viidenkympin paremmalla puolella oleva mies, astui huoneeseen ja odotti Brahamin kääntyvän. Poika kirjoitti yhden teennäisen lauseen ja nosti kuulokkeet pöydälle. Tuoli liikkui äänettä hänen pyörähtäessä tuimana ympäri. Palvelija kumarsi.
”Nuori herra Ashborne, isänne on kutsunut teidät työhuoneeseensa.”
”Vai niin, tulen pian.”

Palvelija kumarsi uudestaan, poistui ja sulki oven. Braham kääntyi takaisin tietokoneensa ääreen ja siirsi syrjään turhat ohjelmat. Pelikentällä odotti lohduton näky, AshtonGhost, GoSuperMob ja XX_Baxter makasivat kuolleina ja satamäärin vihollisia juoksi virtuaalisten ruumiiden ylitse. Braham hieroi hetken ohimoitaan, mutta korjasi kuulokkeet omalle paikalleen tietäen huudon alkavan tai olevan jo käynnissä.

”…. ei sillä koskaan lagaa”, GoSuperMobin ääni kuului ensin.
”Turpa kiinni. Ash, ASHH!” XX_Baxter kuulosti sekä vihaiselta, että säikähtäneeltä.
”Sori, oli häiriötä”, Braham puhui pelikavereilleen puhekielellä.
”Mä sanoin! Heittitkö kahvit syliin?!” GoSuperMob kysyi toiveikkaasti.
”Pistä nyt se turpa KIINNI”, XX_Baxter huusi hiiltyneenä pelikaveriinsa.
”Sovitaan niin, meen vaihtamaan housut”, AshtonGhost eli Braham sanoi laimeasti ja painoi mikkinsä pois päältä.

Hetken poika katsoi pelin pistetilastoja, kunnes sulki tämän ja lukitsi koneen. Kenellekään palvelijalla ei ollut lupaa tulla hänen huoneeseensa tai koskea sen kalliisiin laitteisiin, mutta Braham halusi olla varma, että virtuaalielämä pysyi salaisena. Tuoli käännähti ympäri ja poika asteli kohti ovea. Naulakosta hän otti ylleen siistin pikkutakin ja pyyhki valkoisen kauluspaitansa rypyttömäksi. Baxter ja GoSuper pelasivat varmaan t-paidoissa, ellei vähemmässä. Brahamin oli näytettävä siistiltä aina, koskaan ei voinut tietää koska palvelija koputtaisi ovelle. Vielä käytävälläkin hän suoristeli hihansuita, olihan hänellä hyvin aikaa kun isän työhuoneeseen oli monen minuutin kävely Ashbornen valtavan kartanon poikki. Kartanon sisustus oli vanhanaikainen ja kolkko, mutta monet vieraat ylistivät sitä. Ashborne ei välittänyt sisustamisesta, vielä vähemmän vieraista, mutta tunsi kartanon kodikseen. Kattokoristukset olivat kiemuraisia ja kullattuja, pitkä punainen matto käsinkudottu annettujen mittojen mukaan. Brahamin äiti oli monen päätöksen takana, mutta monessa tilassa näkyi ammattisuunnittelijan kädenjälki.

Kun Braham tavoitti päämääränsä, isän vanha palvelija odotti ovella ja avasi sen pojan tieltä. Poika astui sisään työhuoneeseen, jossa isä istui työpapereiden peittämän pöytänsä takana. Brahamin yllätykseksi paikalla oli myös kuvankaunis Rouva Ashborne, pojan äiti, joka piteli käsinkirjailtua nenäliinaa. Äiti oli itkenyt.

”Kuka on kuollut?”

Kysymys ei huvittanut pöydän ylle kumartunutta Herra Ashbornea, joka viittoi poikaansa istumaan. Palvelija sulki varoittamatta oven pojan takana. Braham katsahti olkansa yli kolahtavaa ovea ja paikalleen asettuvaa kahvaa. Hän tunsi itsensä vangiksi, vaikka kyse oli varmasti vain yksityisyyden antamisesta.

”Braham. Istuhan”, Herra Ashborne puhui vakavana.
”Voih Stuart! Etkö voisi vielä harkita!”, parahti puolestaan Rouva.
”Älähän nyt”
”Hän on yhä meidän Bramse!”
”Tietysti kultaseni, mutta...”
”Voisimme miettiä jotain muuta”, Rouva Ashborne niiskahti surkeana ja peitti kasvonsa liinaan.

Braham ei tiennyt mikä oli saanut äidin niin tolaltaan, mutta ei häkeltynyt tämän itkemisestä. Rouva Ashborne oli ollut herkkä nainen aina kun poika vain muisti. Isänsä mieliksi Braham tuli lähemmäs ja istui työpöydän eteen asetetulle tuolille.

”Braham, olen ilmoittanut sinut kouluun”, Herra Ashborne sanoi vihdoin kun poika oli ehtinyt istua hetken aloillaan.
”Mitä?!” Braham korotti ääntään ällistyksestä. Äiti parahti ja ryntäsi poikansa luokse syleilemään tätä vasten tuolia.
”En tarvitse opetusta, enkä varsinkaan koulussa!” Braham protestoi äitinsä syleilyssä.
”Päätös on jo tehty. Willingtonin Akatemia on erinomainen paikka, maamme ellei Euroopan paras”, Herra Ashborne vakuutteli.
”Ei! Olen suorittanut kaikki kokeet, ei ole mitään syytä!”
”Stuart kiltti, hän ei halua”, Rouva Braham itki vasten poikansa olkaa.
”Tästä ei enää keskustella, tämä on vain sinun parhaaksi. Et voi elää ikuisesti eristyksissä”, Herra Ashborne oli järkkymätön.
”Voin”, Brahamin puolustus oli heikko.
”Tässä on koulun esite, voit tutustua siihen. Se on hieno koulu Brams. Siellä on vain eliittioppilaita, hyviä älykkäitä lapsia niin kuin sinä. Sovit sinne varmasti” Herra Ashborne oli melkein lohdullinen.
”Stuart...”
”Hän pärjää siellä varmasti”, Herra Ashborne lohdutti myös vaimoaan, joka nojasi pois poikansa päältä ja katsoi tämän kasvoja.
”Mitä teen ilman sinua”, Rouva Ashborne kysyi lohduttomana pojaltaan ja isän päätös tuntui silloin ehdottomammalta. Braham katsoi äitiään liian järkyttyneenä vastaamaan.

Hei, Trixie!

Pelinäyte oli oikein hyvä, ja hahmoideasi kuulostaa niin ikään kiinnostavalta. Voit nyt rekisteröityä foorumille.

Tervetuloa! (: