Juonelliset hahmot
Sivu 1 / 1
Juonelliset hahmot
Juonelliset hahmot
Ohessa listaus juonellisista hahmoista, joita kaipaamme peliimme mukaan. Näitä rooleja voivat uudet liittyjät mielellään kysellä. Osa hahmoista on alustavasti varattu, mutta saatamme myöhemmin lisäillä listaan uusia juonellisia hahmoja, ja ilmoittelemme niistä täällä.
Vampyyrinmetsästäjät
4 komitean alaisuudessa toimivaa metsästäjää
mihin juoneen liittyy?
-> ”Läheisestä kaupungista on huhun mukaan löytynyt jo kaksi veretöntä ruumista. Salailusta huolimatta sana kiertää nopeasti – miten outo murha-aalto vaikuttaakaan akatemian elämään ja eritoten yöluokkaan? Huhu kertoo, että vampyyrimetsästäjien komiteasta olisi lähetetty joukko metsästäjiä läheiseen kaupunkiin tarkkailemaan tilannetta.”
Komitean alaisuudessa toimiva ryhmä saapuu läheiseen kaupunkiin ennen kaikkea pitämään silmällä Willingtonin Akatemian toimintaa lukuisista kuolemantapauksista johtuen. He voivat osallistua murhien selvittämiseen sekä lukuisten E-tason vampyyreiden tappamiseen, mutta heidän päätarkoituksensa on selvittää, onko yöluokan oppilailla suuremmin tekemistä kaupungin kuolemantapausten kanssa. Koska WA on huonossa valossa myös Vampyyrien Neuvoston silmissä (joiden kanssa komitea tekee pakollista yhteistyötä), on metsästäjillä lukuisia syitä suhtautua skeptisesti yöluokkaan. Tehtävä on luonnollisesti salainen, ja mikäli osa hahmoista soluttautuu kouluun, tulee heidän henkilöllisyytensä pysyä salassa.
1. Komitean yksi alemman portaan johtohahmo, ryhmän johtaja VARATTU
- Mahdollisesti komitean johdon sukulainen/muuten vain taidokas metsästäjä, joka on vastuussa muusta ryhmästä. Sukupuolella, menneisyydellä kuin muullakaan ei merkitystä, mutta hahmon tulisi olla kaiken uskottavuuden nimissä mielellään yli 25 vuotta vanha
2. Ryhmään kuuluvat vampyyrinmetsästäjät
a) hahmo x (soluttautuu kouluun?)
b) hahmo y (soluttautuu kouluun?) VARATTU
c) hahmo z
d) hahmo yx
e) hahmo zx
- Metsästäjät saavat olla minkälaisia hyvänsä. Tarkoitus olisi, että heistä yksi tai kaksi voisi soluttautua kouluun opettajaksi TAI oppilaaksi, jos joku heistä on nuorempi tai edes nuoremman näköinen. Kaikki metsästäjät työskentelevät komitean alaisuudessa, joten heidän tulisi mielellään olla syntyperäisiä metsästäjiä.
Pelaajat saavat tietenkin myös päättää, millainen suhde hahmoilla on toisiinsa. He voivat olla ns. uusioryhmä tai heillä voi olla aiempaa kokemusta toistensa kanssa työskentelystä.
---
Noidat
mihin juoneen liittyy?
-> Noitien varalle on muutamiakin potentiaalisia suurempia juonikuvioita, mutta pääasiassa haemme voimakkaampaa noitahahmoa ja hänen apuriaan. Ensisijainen ajatus olisi, että ”päänoita” asuisi akatemian ulkopuolella ainakin aluksi. Luonnollisesti pelaajalla olisi mahdollisuus päättää hahmon motiiveista saapua lähelle WA:ta. Juonellisesti olisi kuitenkin suotavaa, jos yksi syy saapumiselle olisi Dorian Raigan; Dorian on varastanut ikivanhoja pergamentteja eräästä hautaholvista, jonka vartijana noita olisi voinut toimia. Annamme tarkempia tietoja hahmosta kiinnostuneille, mutta pääpointti noitahahmossa olisi kuitenkin se, että hänellä olisi syy asettua akatemian lähelle omista syistään, ei niinkään itse koulua silmällä pitämään. Myös Dorian Raiganiin liittyvät tulevat juonet ovat mutkikkaampia, ja niihin on monenlaisia mahdollisuuksia liittyä mukaan.
1. Voimakkaampi noita VARATTU
- Yllä olevaa silmällä pitäen pelaajalla on mahdollisuus kehitellä hahmostaan millaisen tahansa. Suositeltavaa olisi, jos hahmo olisi jo hieman iäkkäämpi kuin keskivertohahmot. Pelaajalla on toki mahdollisuus halutessaan hakea hahmolla opettajan virkaa, mutta koska noidat pitävät yleensä matalaa profiilia, voisi noita asustaa läheisessä kaupungissa pitäen pystyssä esimerkiksi jotain putiikkia tai muuta vastaavaa. Tarkoitus ei ole tällä hahmolla sotkeutua niinkään akatemian asioihin, ainakaan heti.
2. Toinen noita VARATTU
- Edellisen apuri/kumppani/noviisi/kasvatti. Pelaajat saavat päättää itse, onko kyseessä sukulaisuussuhde vai vain ystävyys tai puhdas ”työsuhde”. Ajatus kuitenkin olisi, että kyseinen hahmo olisi tavalla tai toisella kytköksissä ”päänoitaan”. Mitään kriteerejä hahmolle ei ole, ja hän voisi olla näistä kahdesta se, joka tavalla tai toisella halutessaan soluttautuu kouluun joko oppilaaksi tai henkilökunnan jäseneksi.
Noitien kuviot ovat tuoreutensa vuoksi vielä toki alkutekijöissään, joten siksikin pelaajilla tulee olemaan suuri vaikutus juonen kulkuun.
------
Muut pienemmät juoni-ideat
Ihmisoppilas
mihin juoneen liittyy?
-> Ei vielä mihinkään.
Ihmisoppilas, jolla olisi hallussaan jokin hyvin erikoinen ja kenties hyvin himoittu esine, esimerkiksi yksi vanha kuolemattomuuskoru (Dorian Raiganin). Ideaalisinta olisi, jos hahmo ei tietäisi korun merkitystä, mutta olisi voinut saada sen lahjaksi tai se olisi voinut kulkea suvussa. Koru liittyisi juonellisesti Dorian Raiganiin, mutta ajatuksena olisi, jos jokin tuntematon taho olisi aiemmin jo ollut kiinnostunut korusta. Korun ei tarvitsisi paljastua hyvin pitkään aikaan, mutta se voisi aiheuttaa omistajalleen kuin muillekin päänvaivaa.
Hahmo itsessään saa olla millainen tahansa. Juonellisista seikoista neuvotellaan myöhemmin pelaajan kanssa.
~~*~~*~~

Flowy- Admin
- Viestien lukumäärä : 6434
Join date : 20.02.2011
Ikä : 33
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|