Belamie Blackthorne

HUNTER
Belamie omaa tavallista ihmistä tarkemmat aistit ja nopeammat refleksit, kiitos vahvan metsästäjäveren; ne eivät tietenkään vertoja vampyyrien vastaaville vedä, mutta tekevät hänestä tarpeeksi ketterän ja nopean, jotta miehen yllättäminen osoittautuisi usein kohtalaisen vaikeaksi. Belamie on myös koulutettu nuorelta iältä saakka puolustamaan itseään mahdollisia uhkia vastaan, joten kaikennäköisten aseiden käsittely aina veitsistä miekkoihin luonnistuu paremmin kuin loistavasti. Pääasiallisina aseinaan mies käyttää kahta vampyyrien vastaisella magialla siunattua pistoolia sekä suvun kautta perittyä veistä, johon on kirjailtu vanhoja riimuja; asevarasto on kuitenkin paljon tätä kattavampi, onhan miehellä ollut vuosisatoja aikaa sitä laajentaa. 

Tällä hetkellä ainoa elossa oleva metsästäjä, joka osaa valmistaa kuolemattomuuskoruja. Belamie sai koulutuksen erinäisten suojeluskorujen ja aseiden takomiseen pienestä pitäen, mutta myöhemmin, tehtyään sopimuksen Dorianin kanssa 1500-luvun vaihteen jälkeen, sai laajemman ja erittäin kattavan opastuksen kuolemattomuuskoruista vampyyrilta. 

Ei myöskään ole missään tekemisissä Metsästäjien Komitean tai vampyyrien Neuvoston kanssa; toimii lähinnä yksin eikä vastaa teoistaan millekään ylemmälle taholle. Tiettävästi Belamien uskotaan kuolleen metsästäjien joukkomurhan aikaan 1500-luvulla muun sukunsa mukana, mikä on antanut miehelle mahdollisuuden elää omien ehtojen mukaan. Mies on hyvin tietoinen vanhimmista ja vaikutusvaltaisimmista metsästäjäsuvuista ja niiden jäsenistä ja välttelee näitä parhaan taitonsa mukaan, mikäli se vain on mahdollista. Akatemiassa hän esiintyy suurimmaksi osaksi vain opettajana, muttei suoranaisesti peittele sitä mikä on.


IMMORTALITY
Belamiella on hallussaan yksi kuolemattomuuskoruista, jonka armollisesti sai aikoinaan kiitokseksi Dorianilta vuosien opiskelun ja taitojen hionnan jälkeen. Koru tekee metsästäjästä nimensä mukaisesti kuolemattoman ja on syy sille, miten hän on saavuttanut näinkin kiitettävän iän ikääntymättä fyysisesti lähes lainkaan. Koru ei kuitenkaan anna Belamielle ylimalkaisia voimia tai tee hänestä missään mielessä haavoittumatonta; luunmurtumat ja taisteluissa saadut haavat sattuvat ja vuotavat verta aivan kuten kenellä tahansa. Mutta siinä missä kriittiseen kehonosaan saatu tai kuolettavan syvä haava tappaisi jonkun muun, selviää Belamie tilanteesta yleensä vain loputtomalla kivulla; mikäli joku taas päättää metsästäjältä niskat sijoiltaan taittaa, herää hän henkiin jonkun ajan kuluttua aivan kuin olisi vain menettänyt tajuntansa. 

Koru aiheuttaa kantajalleen lukuisia haittavaikutuksia, jotka ovat vuosisatojen aikana pahentuneet pahentumistaan. Ehkä merkittävin ja häiritsevin sivuvaikutus ovat painajaisunet, jotka usein johtavat unettomuuteen ja kykenemättömyyteen rentoutua. Yllättäen voimakas taikaesine aiheuttaa myös silmitöntä riippuvuutta, eikä Belamie kykenisi korusta luopumaan vaikka haluaisikin; se on siunattu Dorianin verellä, ja on ehkä osasyy siihen, miksi metsästäjä puhdasverisen seuraan toistuvasti hakeutuu. 




CHARACTER
   -- Päällisin puolin rauhallinen, laskelmoiva
   -- Salaileva ja epäluuloinen, vaikeasti lähestyttävä
   -- Itsekäs, tavoittelee omaa hyötyä ylitse muiden
   -- Hyvä ongelmanratkontakyky, kykenee tekemään nopeita päätöksiä paineenkin alla 
   -- Erittäin huono tiimipelaaja, haluaa asiat tehdyksi omalla tavallaan
   -- Suhtautuu torjuntaan ja epäonnistumisiin huonosti; ylpeä
   -- Härkäpäinen, mieltä on vaikea muuttaa
   -- Ärsyyntyy naurettavan helposti, tulisielu


Ihmiseksi luonnottoman pitkään eläneenä Belamie on siunattu ajattomuudella, joka myös huokuu miehestä pitkälle. Päällisin puolin hän vaikuttaa rauhalliselta, kuin mikään maailman myrsky ei voisi raiteiltaan mieltä saada, saatikka tyyntä ulkokuorta murtaa - ensivaikutelmaltaan Belamie on usein yllättävän hallittu ja jollain tavalla tavoittamattoman oloinen, kuin toisesta maailmasta olisi vanhahtavan puheenpartensa kanssa paikalle saapunut. Tämä illuusio kuitenkin rikkoutuu varsin nopeasti mikäli miehen kanssa joutuu yhtään silmänräpäystä pidempään viettämään, eikä kovin monella varmasti ole hänestä mitään positiivista sanottavaa.

Luottamus ei ole yksi niistä asioista, joita Belamie pitää itselleen luontaisina; sitä on erittäin vaikeaa, jos ei jopa mahdotonta itselleen hankkia. Tiimipelaajaa miehestä ei myöskään saa edes vääntämällä, hän kun on aivan liian omapäinen ja itsenäinen kyetäkseen toimimaan suuremmissa ryhmissä pidemmän aikaa ilman erimielisyyksien syntymistä. Epäluuloisuus on juurtunut syvään ja sitä ruokkivat mielessä pyörivät ajatukset ja harhaluulot, jotka käskevät miestä alati puolustuskannalle asettumaan ja olemaan uskomatta ainuttakaan sanaa, jota hänelle tarjotaan ennen kuin ne on todeksi tavalla tai toisella osoitettu. Salailun ja piilottelun jalon taidon Belamie on oppinut jo nuorella iällä, eikä muille päin naamaa valehteleminen tuota hänelle minkäänlaista ongelmaa, joskin se usein täysin turhaksi koetaan. 
Itsekkyys on yksi miehen luonteen päätekijöistä; keskiössä ovat jatkuvasti vain omat tarpeet ja halut, eikä hän varmasti palveluksia muille pelkkää hyvää hyvyyttään tee - kulut ja tulot on laskettu tarkasti, ja anteliaisuus loppuu tasan tarkkaan silloin, kun hyötysuhde ei enää vaikuta suopealta. Miellyttäväksi ei Belamieta voi edes hyvää hyvyyttään kutsua, eikä mies sellaiseen ole koskaan pyrkinytkään; kielelle kohoavat toistuvasti mitä loukkaavimmat sanat, eikä pahansuopa suhtautuminen muihin kanssaeläjiin tee hänestä erityisen haluttua juttuseuraa. Mikäli joku siis onnistuu metsästäjästä ylipäätään sanoja ulos puristamaan, huulet kun usein vain tiukkaan viivaan seurassa kuin seurassa painuvat. 

Toisinaan jopa ylidramaattisia piirteitä omaavan luonteensa vuoksi Belamie on tottunut saamaan haluamansa tavalla tai toisella ja käsittelee siksi torjuntaa ja epäonnistumisia huonosti. Hän on katkera sielu, joka imee kokemansa vääryydet itseensä pakonomaisella tarpeella ja käyttää niitä myöhemmin oman raivonsa ruokkimiseen; voi olla varma, että mies kantaa kaunaa kunnes on saanut janoamansa tasoituksen tavalla tai toisella. Periksiantamattomaksi häntä saattaa myös helposti kuvailla, eikä luovuttaminen usein ole edes vaihtoehto. Vaikka mies antaakin ymmärtää olevansa ylpeä ja sinut tekojensa kanssa, on hänellä silti hyvin ailahtelevainen viharakkaussuhde omaan persoonaansa - joinain päivinä ylpeys on helposti eleistä luettavissa, kun taas toisina ei metsästäjä tunnu olemuksellaan lainkaan ryhtiä löytävän. 

Härkäpäiseksikin tätä voisi surutta kutsua, sillä moni ei onnistu miehen mieltä muuttamaan kun se kerran on päätetty. Äkkipikaisuus on silti yksi vaikuttavista tekijöistä, eikä Belamieta voi suinkaan täysin ennalta-arvattavaksi moittia - mies myös tulistuu jopa yllättävänkin helposti ja kaikkein mitättömimmätkin asiat saattavat saada ärtymyksen pintaan kohoamaan siitäkin huolimatta, että metsästäjä on ehtinyt monen monta vuosisataa herkästi ärsyyntyvää luonnettaan tasoittaa. Nenille hyppimiseen vastataan nopeasti aseenpiipulla, eikä mies tosiaankaan ole se, joka tilanteesta ensimmäisenä pois kävelee; viimeisen sanan saaminen tuntuu välillä olevan jopa pakkomielle. Riidanhaluinen luonne myös herkästi etsii ongelmia ympäristöstä kykenemättömänä niitä omaan arvoonsa jättämään. 

Lapsellisuus on joltain osin juurtunut miehen luonteeseen ja vaikka Belamie suurimman osan ajasta osaa käyttäytyä kuin kuka tahansa normaali henkilö, saa hän toisinaan täysin selittämättömiä tunteenpurkauksia. Moiset puuskat saattavat joillekin täytenä yllätyksenä tulla ja ilmenevät lähinnä äkillisinä energiatiloina: tämän vuoksi mies voi vaikuttaa ällistyttävän varmalta ja eteenpäinpyrkivältä, vaikka tunne todellisuudessa kestää vain hetken kunnes pinnan alle kytemään karkaa, seuraavaa hetkeä odottamaan. Näiden omituisuuksien vastapainoksi Belamie tuntuu ajoittain myös vaipuvan eräänlaiseen kaamokseen, jolloin hänestä ei juuri iloa muille ole; unettomat yöt vaativat veronsa herkästi, eikä väsynyt olemus kykene toisinaan edes sängyn pehmeistä lakanoista nousemaan. 



HISTORY
   -- Syntyi kuopukseksi jo kolmea vanhempaa lasta luotsaavalle metsästäjäparille
   -- Kasvatettu metsästäjien tapojen ja aatteiden mukaisesti
   -- Oppi käsittelemään aseita pienestä pitäen, perehdytetty niiden valmistamiseen nuoruusiällä
   -- Monet suvun edustajat olivat tehneet sopimuksen puhdasverisen vampyyrin, Dorian Raiganin, kanssa
      > Teki oman sopimuksen hieman ennen välien tulehtumista, ollessaan suunnilleen kahdenkymmenen
   -- Menetti koko perheensä teurastuksessa, ja katosi heti tapahtumien jälkeen 
       > Miehen uskottiin ja uskotaan yhä kuolleen muiden mukana
   -- Opiskeli kuolemattomuuskorujen valmistusta Dorianin johdolla ja kehitti tunteita tätä kohtaan
   -- Tiet erosivat erinnäisistä syistä Belamien lopulta korun itselleen saatuaan
   -- Liikkunut ympäri eurooppaa, koskaan minnekään pidemmäksi aikaa asettumatta
   -- Matkasi Willingtoniin pääasiassa Dorianin kutsumana


Balemia syntyi 1400-luvun lopulla Pohjois-Englannissa vanhaan metsästäjäsukuun neljänneksi ja lopulta viimeiseksi lapseksi, siskon ja kahden veljen jälkeen. Vanhempien liitto oli rakkaudesta aikoinaan kummunnut, joskin taustalla piili myös yhteinen ajatus verilinjan säilyttämisestä mahdollisimman puhtaana: aatteet näkyivät kotikasvatuksessa, ja jälkikasvu koulutettiin vanhojen tapojen mukaan aivan pienestä pitäen. Belamie ei tässä myöskään poikkeus ollut - hän osoitti jo hyvin nuorella iällä erinomaista lupausta ja nauttikin useimmiten vanhempiensa suosiosta. Lapsuusaika oli niin helppoa ja loisteikasta kuin se tuolla aikakaudella suinkin saattoi olla, vampyyreistakin huolimatta, eikä viattomalta sielulta ainakaan rakkautta ja turvaa ympäriltään puuttunut. 

Jo tällöin oli metsästäjien keskuudessa kihelmöintiä ja hälinää mystisistä koruista, jotka kykenisivät kantajansa kuoleman viikatteelta säästämään ja elämänkaarta pidentämään. Belamie varttui näiden tarinoiden keskellä, eikä liene ihme, että nuoressa heräsi vastustamaton halu tästä mahdottomuudesta lisää tietoa saada - sillä pelkkää sanahelinää moinen ei ollut, vaikka uskomattomalta kuulostikin jopa metsästäjien korviin. Ja ei aikaakaan, kun oli nuorukainen jo erikoistunut suojeluskorujen valmistukseen ja oppiensa turvin uutta tietoa kuolemattomuuskoruista sieltä täältä onkien, lopulta itse lähteelle päätyen. Sen verran oli terävä mieli jo ymmärtänyt, etteivät korut itsestään syntyneet vaan jotakin ulkoista ainesosaa toimiakseen kaipasivat - useimmissa tarinoissa kun oli puhuttu vain salaperäisestä hahmosta, joka varjoista ilmestyneenä oli kokeneimmille metsästäjille tuota puuttuvaa palasta sopimusta vastaan tarjonnut. Kuka tahansa ei koruja käsiinsä saattanut saada, eikä tuon salaperäisen auttajan identiteettiä jokaiselle kerrottu, sillä valmistus oli pääasiassa salassa pidetty, vaikka villejä tarinoita kaikkialla liikkuikin. 

Koruista kehittyi ajan kanssa nuorukaiselle pakkomielle, josta hän ei irti kyennyt päästämään - sillä nuori mieli janosi lisää, halusi kyetä maailmaa vailla epäröintiä tai pelkoa kulman takana odottavasta kuolemasta katselemaan. Turhamaisuus saattoi myös päätään hiljaa Belamien sisällä nostaa, sillä kukapa nyt ei olisi ikuisesti nuorena ja vetovoimaisena pysyä, vailla vanhentumisen tummaa varjoa. Kun täysi-ikäisyyden jo saavuttanut nuorukainen vihdoin tuon mystisen olennon tapasi, joka Dorian Raigan -nimiseksi puhdasveriseksi vampyyriksi paljastui, loksahtelivat puuttuneet palapelin palaset hiljakseen paikoilleen. Omaa lupaavuuttaan ja loistavaa ajoitustaan hän sai lopulta kaikesta kiittää, sillä kenen tahansa kanssa ei vampyyri varmasti olisi juttusille suostunut ja kaiken sen jälkeen jopa sopimusta luomaan. Tyytymättömyys oli alkanut levitä kulovalkean tavoin metsästäjien keskuudessa ja puheet koruista jo negatiivista sävytettä saada, kuin tuonen osapuoli heidät olisi yllättäen vailla syytä pettänyt ja sopimuksen rikkonut. Saattoi olla, että Dorian omassa epätoivossaan ja ylpeydessään Belamien härkäpäiseen tarjoukseen tarttui ja nuoren villikon lupauksella opastuksesta korujen valmistukseen siunasi, mutta tuohon aikaan syyt eivät nuorukaista nimeksikään kiinnostaneet. 

Eipä ollut nuori metsästäjä täysin sopimuksen varjopuolia tai sen seurauksia tullut ajatelleeksi, niin keskittynyt kun omaan tulevaisuuteensa oli ollut. Vampyyri oli kuitenkin mielessään päätöksen jo tehnyt ja esteet aikoi tieltään niittää, ja karu totuus paljastui Belamielle vasta viimeisenkin sukunsa edustajan kaatuessa veren kastelemaan maahan. Järkytykseltään ei hän vastaan edes ymmärtänyt pulikoida ja ainoana eloonjääneenä lopulta Dorianin mukaan lähti tehtyä sopimusta kunnioittamaan, maan alle vampyyrin jäljessä kadoten. Muita silminnäkijöitä ei moista kauhua todistamaan jäänyt ja vasta paljon myöhemmin nuorukainen tajusi oman nimensäkin kuolleiden listalta löytyvän. 
Kuolemattomuuskorujen valmistukseen Belamie kuitenkin perehdytyksen sai, kuten oli toivonutkin, nyt verellä kirjoitetun sopimuksen mukaisesti. Ristiriitaisten tunteiden piinaama nuorukainen ei olisi kyennyt pois perääntymään vaikkei sopimusta olisi luonutkaan, niin palavaksi oli pakkomielle yltynyt - mielessään hän saattoi myös itselleen vakuuttaa, ettei uhrausta voinut hukkaan heittää, olisihan se häpäissyt vanhat henget. 

Vuodet vierivät ja Belamie oppi, varmasti enemmän ja syvemmin kuin yksikään toinen metsästäjä ennen häntä. Tarkkaavaiset silmät laittoivat myös merkille Dorianin reaktiot, huomasivat saman pakottavan tarpeen myös vampyyrin mieltä piinaavan ja jostakin käsittämättömästä syystä tälle anteeksi antoi, ehkä empatian turvin, ehkä vain naiiviuttaan. Maan alla eläminen ilman muuta kontaktia ulkomaailmaan tai ihmisiin teki hitaasti ja varmasti tekosiaan nuorelle mielelle - täysin tyhjästä Belamie ei yhtäkkiä saattanut metsästäjien piireihin ilmestyä ja pelko oman osuuden paljastumisesta menneisiin tapahtumiin varjosti ajatuksia, minkä vuoksi halu pysyä piilossa tuntui vain voimistuvan. Kaikessa kurjuudessaan ja riivaavassa vimmassaan hän lopulta kääntyikin sen ainoan olennon puoleen, joka kaiken läpikäydyn oli todistanut, tästä ehkä jonkinlaista vakautta ja myötätuntoa hakien. Dorianin ja Belamien välille muodostui suhde, ehkä enimmäkseen fyysinen, mutta kaksikosta nuorempi tuntui myös muissa asioissa itseään kokeneemmalta apua hakevan ja onnistui lopulta syvempiä tunteita vampyyria kohtaan itsessään herättää.

Omaan käyttöönsä kuolemattomuuskorun Belamie onnistui takomaan vasta myöhemmin - tarkkaa ikäänsä ei mies itsekään tuolloin tiennyt, liekö jossakin kahdenkymmenenkuuden paikkeilla pyörinyt. Palkintoa pitkään janonneen mielen voitonriemulla ei varmasti rajoja ollut ja monet huolet tuntuivat väistyvän äkisti kuin puhtaan sivun olisi kirjasta esille kääntänyt: jollakin ilveellä hän onnistui itsensä piilossa silti pitämään, vaikka voittamattomuus ajatuksia hivelikin. 

Piilossa vietetyt vuodet vaihtuivat hitaasti mutta varmasti ja koittipa viimein sekin päivä, kun Belamie uskalsi ensimmäistä kertaa jalkansa maankamaralle asettaa ja piilostaan ulos kivuta. Mitään suurta välirikkoa Dorianiin ei missään välissä tapahtunut, mutta suuria ajatuksia ja toiveita elätelleenä, ja jo monta kymmentä vuotta toisen kanssa omituisessa symbioosissa eläneenä Belamie ei lopulta enää kestänyt samaa jatkumoa. Halu takaisin elävien kirjoihin pääsystä ei kuitenkaan ainoa motiivi ollut; suhde Dorianiin ei ollut osoittautunut aivan niin anteliaaksi kuin nuorukainen oli ehkä toivonut ja omasta puolestaan halunnut, eikä vastakaiku täysin pyyteetöntä ollut. Maan pinnalle nuorukainen lopulta lähti, keploteltuaan itsensä ulos lupauksella korujen valmistukseen käytettävien raaka-aineiden hankkimisesta ja uusien, harvinaisempien etsimisestä ja niiden käyttöä koskevien tietojen saamisesta. 
Elämä maan päällä oli muuttunut, muttei niin radikaalisti, etteikö mies olisi kohtalaisen nopeasti sen tahtiin itsensä saanut asetettua. Vakituisen asutuksen löytäminen ei mielessä kertaakaan edes käynyt, sillä koko maailma tuntui tarjottimelle avautuneen uusine lukemattomine mahdollisuuksineen. Seuraavan vuosisadan Belamie käyttikin lähinnä ympäriinsä vaellellen ja matkoillaan erilaisia raaka-aineita keräillen, toki myös synnyintarkoitustaan harjoittaen ja pimeydessä vietettyjen vuosien ruostuttamia taitojaan verestäen. Metsästäjien Kiltaan mies ei koskaan yhteyttä ottanut ja muita kaltaisiaan yritti visusti vältellä, yhäkin siinä pelossa eläen, että joku hänet saattaisi vielä tunnistaa, vaikka mahdollisuus moiseen olikin olematon. 

Maallista mammonaa Belamie ehti matkoillaan kerätä jonkin verran, mutta todellisen omaisuuden hän onnistui kasaamaan vasta uudella vuosisadalla, asetuttuaan takaisin Englantiin sisällissodan aikaan. Asevalmistukseen perehtyneenä mies tietysti pian niitti jonkin verran mainetta ympäri saarivaltiota - sodan loputtua hän luonnollisesti kääri hihansa ja keräsi kamppeensa, muualle jälleen kerran siirtyen, jatkuva muuttaminen kun oli väistämättömyys epäluulojen karttamiseksi.
Suurimman osan elämästään Belamie risteili siellä täällä, enimmäkseen yksin, suuri tiimityön ystävä kun ei ollut, toisinaan pulaankin joutuen. Syystä tuntemattomasta mies kuitenkin tuntui aina itsensä selville vesille saavan, aivan kuin jokin yliluonnollinen olisi matkaa varjellut. Osaamistaan hänellä oli aikaa kehittää mielin määrin ja tämän hetken tietotaito onkin erittäin laaja, mikä monia kummastuttaa, sillä paperilla Belamie ei ole kukaan: sukunimi, jota mies esittäytyessään käyttää, ei tunnu yhteenkään vanhaan tai kunnioitettuun metsästäjäsukuun viittaavaan eikä löydy ketään, joka henkilöllisyyden todenmukaisuuden saattaisi varmistaa. 

Akatemian tiluksille Belamie lopulta päätyi tietentahtoen, vanhan joskin silti alati mielessä pysyneen suhteen äkisti silmille vuosituhannen vaihteen jälkeen hypättyä: Dorian oli tiensä Willingtoniin syystä tai toisesta löytänyt ja ottikin metsästäjään yhteyttä. Siitä minkä suhteen toinen apua taikka neuvoja kaipasi, ei Belamiella tietoa toistaiseksi ole, mutta pyyntöä ei käynyt sivuuttaminen ja senpä vuoksi hän kurssiaan muutti ja askeleensa Akatemiaa kohti suuntasi. 



LOOKS
   -- Suunnilleen 180cm pitkä, normaalipainoinen
   -- Ruumiinrakenteeltaan jäntevän lihaksikas, fyysisesti hyvässä kunnossa
   -- Hiusten luonnollinen väri on tumma, enimmäkseen suklaanruskeaan taipuva
   -- Sivuilta lyhyemmät, päältä hiukset on jätetty pidemmiksi ja usein nostettu pystyyn
   -- Silmät ovat harmaanvihreät ja vaaleat, tummien ripsien takaa hyvin erottuvat
   -- Iho on aavistuksen tavallista eurooppalaista päivettyneemmän näköinen
   -- Arpia löytyy jokapuolelta kehoa: näkyvin on oikean kulman katkaiseva vaalea arpi
   -- Pukeutuu lähes ainoastaan mustiin vaatteisiin
   -- Lävistyksiä molemmissa korvissa: oikeassa neljä, vasemmassa viisi
   -- Vasempaan olkavarteen on tatuoitu lohikäärme, joka kulkee rintakehän kautta lapaluulta kylkeen
   -- Metsästäjätaustan kautta useita erilaisia riimutatuointeja tatuointeja ympäri kehoa: selässä, niskassa ja molempien käsien kämmenselässä


Nuorehkolta näyttävä, silti jollain omituisella tavalla vanhan ajan piirteitä ja eleitä omaava Belamie on erikoinen näky, vaikka suurimmalta osin ihmisten valtavirtaan sopiikin. Fyysisesti mies on loistavassa kunnossa ja nuorekkaasta olemuksestaan huolimatta karistanut kehostaan poikamaisen jäntevyyden lähes kokonaan. Pituutta miehelle on siunaantunut jotakuinkin 180cm ja painonsa puolesta hän taasen pysyttelee tavanomaisissa lukemissa. Omalla tavallaan komeaksikin voi tätä surutta kutsua - mikään järin pehmeä ilmestys Belamie ei kuitenkaan ole ja vuosien kokemus tuntuu paistavan pistävänä esiin raamikuuden seasta. Ihonsa on auringossa päivettyneen näköinen, monin paikoin pienien vaaleiden arpien koristama, mistä lie ne matkoillaan kehoonsa kerännyt. Kasvojen piirteet ovat kovat ja kulmikkaat, leukapielet voimakkaasti erottuvat ja nenä aatelismaisesti hivenen kaartuva. 

Kasvoja kehystävät paksut, karheat tummanruskeat hiukset. Ne on leikattu sivuilta lyhyemmiksi, jolloin pisimmät suortuvat onnistuvat parhaimmillaan korvia juuri ja juuri kutittelemaan. Päältä hiukset on jätetty pidemmiksi ja mikäli Belamie niitä jaksaa tarpeeksi sekoittaa, nousevat suortuvat aavistuksen pystyynpäin epätasaisen leikkauksen ansiosta: aivan etummaiset hiuskiehkurat tuppaavat usein otsalle ja silmien tielle tipahdella. Mies on harmillisen huono hiuksiaan sen enempää mihinkään suuntaan taiteilemaan, ja ne näyttävätkin sen vuoksi usein melkoisen pörröisiltä, sojottaen sinne minne milloinkin mielivät. 
Harmaanvihreät silmät ovat kohtalaisen suuret, mutta kapeat ja niiden ilme jää siksi aavistuksen pistäväksi, jopa silloin kun Belamie hymyilee: silmien väri tuntuu usein paljon todellista vaaleammalta tummien hiusten aiheuttaman kontrastin takia. Kulmat puolestaan ovat tummahkot ja kapeat nekin, muutoin virheettömät, ellei oteta lukuun vasemman kulman ylitse kulkevaa vaaleaa arpea. 

Vähäeleisyys, hyvä ryhti ja yleiset käytöstavat ovat jäänteitä menneiltä aikakausilta, eivätkä ne koskaan ole täysin unholaan jääneet. Vähän turhan jähmeäksikin miestä voisi olemukseltaan moittia, eikä hymy ole hällä järin herkässä, ellei jokin kieroa mieltä erityisellä tavalla kutkutteleva aihe ole käsillä. Helposti lähestyttävä ei ehkä olisi oikea sana Belamieta kuvaamaan. 
Pukeutumisen suhteen mies on yleensä varsin käytännöllinen ja mukavuudenhaluinen, eikä suotta itseään kovinkaan kireisiin tai vaikeisiin asuihin verhoa. Turha röyhelö tai ylimääräiset koristeet eivät myöskään tyyliin kuulu, mitä nyt joskus jonkun korun saattaa kaulasta roikkumasta löytää: kelloa Belamie ei koskaan ole oppinut mukana kantamaan ja välttelee muutoinkin kaikkea ajan laskentaan liittyvää mikäli vain mahdollista. 

Suhteellisen laiskana ihmisenä Belamie on löytänyt itselleen mieluisen tavan kehoaan ja asukokonaisuuksiaan koristella: tatuoinnit. Osan niistä mies on saanut ihoonsa jo nuorena, metsästäjäntaitojaan opiskellessa, ja vanhimmat niistä kuvaavatkin eri osa-alueiden osaamista - symboliikkaa, jota vain vampyyrinmetsästäjät riveissään käyttävät. Näitä merkkejä löytyy enimmäkseen Belamien alaselästä, alempaa käsivarsista, ja pari jopa molempien käsien kämmenselästä. Niskaan puolestaan on tatuoitu yksinkertainen kelttiläinen solmu, kooltaan kohtalaisen pieni. Suurin ja kaikkein huomiotaherättävin tatuointi on varmasti vasemman käden lohikäärme, joka alkaa alhaalta selkäpuolelta, nousten ylös olkapäälle saakka: osa käärmeestä yltää myös ylemmän käsivarren ja kyljen puolelle. Tatuointien lisäksi Belamie on onnistunut kehoaan koristelemaan myös useiden lävistysten kautta, jotka tosin lähes kaikki korvista löytyvät.




EXTRAS
   -- Kantaa alati kaulassaan kultaista kuolemattomuuskorua, jota koristaa punainen kivi
      > koru jää yleensä vaatteiden alle piiloon, eikä siksi herätä huomiota
   -- Erittäin mieltynyt tatuointeihin, osaa jopa itse moisia taiteilla
   -- Tupakoi ja juo, toisinaan hieman liiankin rankalla kädellä
   -- Nukkuu mieluusti päiväsaikaan jossakin mahdollisimman valoisassa paikassa, mikäli aikaa moiseen vain löytyy



THOUGHTS
Yleinen suuntalinja Belamien kohdalla on, ettei mies välitä suuremmin kenestäkään. Yksinäiseksi sudeksi varttuneena hän hakeutuu seuraan vain äärimmäisen harvoin ja on tällöinkin erityisen tarkka kenen kanssa samaa huoneilmaa jakaa. 

Vampyyreja kohtaan ei tunneta sen enempää vihaa tai halveksuntaa kuin muitakaan olentoja kohtaan, mutta näistä ei silti voida sanoa pidettävän. Jostain syystä metsästäjä löytää itsensä usein puhdasverisestä seurasta, eteenkin Dorian Raiganin ollessa yksi ja ainoa kohtalaisen pysyvä ihmissuhde miehen elämässä - vuosisatojen läheinen elo on kasvattanut Belamielle tietynlaisen uhkarouhkeuden ja jopa liiankin itsevarman olon verenperimältään puhtaimpien ollessa kyseessä, eikä hän kavahda tunnetuimpiakaan yksilöitä nämä kohdatessaan. Tietenkin mies tiedostaa mittavat voimat ja huomattavan vastuksen, mutta liiallinen ylpeys ja kopeus ottavat silti usein vallan eikä hän varo sanojaan sen enempää kuin normaalistikaan.

Jaloveriset ja vähäverisemmät eivät aiheuta minkäänlaista tunnereaktiota, elleivät nämä sitä itse onnistu ulos ärsyttämään. Belamie on tietoinen vampyyrien sisäisestä hierarkiasta ja tunnistaa kyllä moitteettomasti tunnetut kasvot ja nimet, osaten yhdistellä näkymättömiä lankoja helposti. Ne, joilla ei mitään ihmeellistä statusta vampyyrimaailmassa ole, eivät yleensä jää metsästäjän mieleen tapaamista pidemmäksi aikaa. 
Alimpien tasojen edustajat jätetään rauhaan mikäli he eivät ongelmia aiheuta, mutta Belamie ei turhaan epäröi luotia sellaisten yksilöiden silmien väliin iskeä, jotka häntä tavalla tai toisella onnistuvat ärsyttämään. Mies on suhteellisen välinpitämätön mielensä menettäneiden E-tasojenkin kohdalla, eikä välttämättä reagoi näihin kuten muut metsästäjät - tilanne arvioidaan aina oman hyödyn ja viitsimyksen mukaan, eikä häntä oikeastaan kiinnosta yhteinen hyvä tai viattomien sielujen pelastaminen.

Ihmiset ovat kaikkein vähäpätöisimpiä ja ehkä halveksutuimpia, ja Belamien alkuajatus onkin, että suurin osa ihmisistä on tietämättömiä ja lyhytkatseisia, puolustuskyvyttömiä tilanviejiä. Toki siedettäviä yksilöitä varmasti löytyy silloin tällöin, mutta yleisesti ottaen he kaikki ovat mitättömiä verisäkkejä. 

Muita metsästäjiä ei kohtaan ei myöskään mitään solidaarisuutta tai yhteenkuuluvuutta tunneta ja näitä saatetaan sietää vieläkin huonommin kuin verenimijöitä. Kaltaistensa seurassa Belamie on lähes poikkeuksetta varpaillaan, sillä yhteydet Komiteaan ovat olemattomat eikä mies halua tulla tunnistetuksi tai yhdistetyksi mihinkään suureen sukuun; monen vuosisadan ikää olisi vaikea selittää ilman, että tieto kuolemattomuuskorusta leviäisi uusiin korviin. Tästä huolimatta tietää hyvin vaikutusvaltaisimmista Komitean jäsenistä ja on perillä vaihtelevasta hierarkiasta + käytännöistä.