Lucian Levi

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Ulkonäkö : Lucianin hipiä on pehmeä, väriltään kuin maitosuklaa. Kasvot ovat selkeät, kiitos korkeiden poskipäiden sekä tavallaan jopa hieman luisten piirteiden. Posket ovat yleensä myös sileät, ellei nuorukainen erityisestä syystä ole antanut sängen kasvaa. Malliltaan kasvot ovat kapeat, tunnistettavat ja mieleenpainuvat lähinnä täyteläisten huulten ja suurten, merkillisten silmien ansiosta. Nuo harvojen mutta pitkien ripsien kehystämät silmät ovat lähes odottamattoman kirkkaat, kellertävän vihreät, ja niiden sävy vaihtelee paljon erilaisissa valaistuksissa. Silloin tällöin silmien kiilto voi olla jopa vangitseva.

Vaikka afron kasvattaminen olikin eräässä vaiheessa houkuttelevan ironinen ajatus, on nuorukaisen mustat kiharat nykyään leikattu lyhyiksi. Ne ovat juuri sitä eriskummallista, kiehtovaa sorttia, joka saa uteliaat tytöt ja naiset haromaan niitä ja usein hihitellen toteamaan, miten ihanan pehmeät ne ovatkaan. Luciania ei toki tuollainen huomio haittaa, huvittaa vain.

Rakenteeltaan nuorukainen ei ole kovin kestävän näköinen, vaikka jäntevissä käsivarsissa ja hienoisesti treenatuissa lihaksissa riittääkin tarpeen tullen voimaa. Hän ei ole lyhyt, muttei paljon keskivertoa pidempikään. Hän kuitenkin hyötyi nuorempana kehonsa mainiosta hallinnasta sekä liikkeidensä sulavuudesta ja ketteryydestä innokkaana koripalloilijana, muokkaantuen nopeasti koulun joukkueen tähtipelaajaksi. Myös juokseminen oli aikoinaan Lucianille mieluisa laji, ja vaikka nykyään kaikki makuhuoneen ulkopuolella tapahtuva liikunta tuntuukin pelkältä ajanhaaskaukselta, käy hän edelleen silloin tällöin lenkillä, heittelemässä palloa tai paremman puutteessa salilla.

Pukeutumisensa heijastaa paljon rentoa luonnettaan ja kepeää suhtautumistaan useimpiin asioihin. Monimutkaisuus ei häntä kiinnosta, eikä hän tunne suurta tarvetta säväyttää muita vaatteillaan – onhan hänellä sitä varten lipevä kielensä. Tyylinsä koostuu pääasiassa hyvin tavallisista, ennalta arvattavista asukokonaisuuksista: t-paidoista, farkuista, usein ruudullisista kauluspaidoista, huppareista, tennareista. Nuorukaisen tuskin voi väittää seuraavan trendejä, vaikka vaatteensa ovatkin käytännössä ajanmukaisia. Eikä hän nyt ihan mitä tahansa päälleen vedä, onhan sekin sanomatta selvä.

Lucianilla on kyljessään, jossain vatsalihasten oikealla puolella, arpi. Jälki näyttää paljon puukon viiltämältä ja se onkin muille yleisin johtopäätös sen alkuperästä. Lucian harvemmin korjaa ketään, joka sille erilaisia teorioita arvuuttelee – hänestä on huvittavaa kuunnella, kuinka pitkälle ihmiset uskovat hänen tyhmyyksissään menevän. Todellisuudessa arven alkuperä ei ole lähellekään yhtä traaginen kuin hän hiljaisuudellaan antaa ymmärtää. Luc oli aina enemmän tai vähemmän rasavilli, kokeilunhaluinen jo nuoresta iästä lähtien, ja kerran pikkupoikana seikkailunsa johdattelivat hänet kapuamaan takapihan korkeimman puun latvaan. Lopputuloksena, kuten arvata saattaa, poika tippui, viiltäen kylkensä maassa makaavaan haravaan.

Vasemman olkapään tienoilta löytyy nuorukaisen (tähän mennessä) ainut tatuointi. Mustalla musteella iholle piirretyssä yksityiskohtaisessa kuvassa näkyy ruusuköynnös, jonka kiemuraiset kuviot ulottuvat olalta myös ylös kaulaa pitkin. Ruusuja köynnöksessä on kaksi kukkivaa ja yksi nuppu. Tatuoinnin symboliikkaa ei kukaan ymmärrä, Lucian näet harvemmin tuntuu pitävän sitä muuna kuin koristeena. Oikeastaan koko kuvalla tuskin sen suurempaa merkitystä on.

Lucianin toinen korva on lävistetty ja siitä löytyy lähes aina sama musta koru.

Luonne : Rennon ja leikkisän persoonan ansiosta on Lucianiin helppo mieltyä. Kepeä asenne asiaan kuin asiaan virkistää monia, eivätkä ihmiset pelkää avautua hänelle, tietäen, ettei hän pahoistakaan teoista koskaan alkaisi moralisoimaan. Vitsikäs nuorukainen nauttii muiden huomiosta ja saa sitä yleensä yrittämättäkin. Ihmisillä on taipumusta hakeutua hänen ympärilleen, tavoitellen joko hänestä huokuvaa elämäniloa tai yksinkertaisesti viihtyisää seuraa. Keveydestä huolimatta tietävät kaikki myös, ettei Luc koskaan pettäisi ystäviään – ainakaan merkittävästi. Eri asia tietenkin on, ketkä hän ystäviksi luokittelee.

Villit päähänpistot eivät ole harvinaisia ja yleensä Luc saa sotkettua suunnitelmiinsa muitakin ihmisiä. Säännöt hän kaihtaa tarvittaessa hyvinkin kaukaa, eikä hän usein jää miettimään tekojaan saati niiden seurauksia. Haasteista hän nauttii, olivatka ne sitten kuinka typeriä tai uhmakkaita tahansa, eikä hän koskaan sellaisista kieltäytyisi. Hän lyö myös helposti vetoa, välillä jopa parhaita mahdollisuuksiaan vastaan. Epärationaalisuuttaan hän ei koskaan vaivaudu selittelemään, vaikka tiedostaakin yleensä oman älyttömyytensä. Adrenaliini vain sattuu olemaan huumeista mieluisin.

Nuorukaisella on myös eräs piirre, joka järjettömyydessään ohittaa kenties jopa uhkarohkeuden: hän valehtelee silkasta valehtelemisen ilosta ja usein mitä naurettavimmista asioista. Valehtelijana hän on luultavasti pahin, jonka kukaan voi eläessään kohdata – juuri sen takia, etteivät monet varmasti koskaan tajua sanojen olleen valheita. Jo pienestä pitäen ainiaan kepposteleva Lucian oppi kehittelemään mitä nerokkaimpia selityksiä teoilleen ja kerran hän yksinkertaisesti totesi, että valehteleminen on omalla kierolla tavallaan hauskaa. Mielikuvitushan siinä vain kehittyy eikä hän edes tee sitä pahoin aikein – yleensä. Mikäli Lucian on matkalla ostamaan uutta savukeaskia ja joku kysyy, minne hän on menossa, saattaa hän aivan hyvin ilmoittaa menevänsä teatteriin näytelmää katsomaan, esiintyyhän lavalla se ja se suuri henkilö, sepittäen tarinansa niin moitteettomasti, ettei hänestä jää jälkeen kuin äärimmäisen henkevä ja kultturelli kuva. Teolla harvemmin on edes minkäänlaista tarkoitusta, mitä nyt hauskuuttaa itseään muiden kustannuksella.

Vaikka Lucian suhtautuukin arkielämään varsin kepeästi, liittyen enemmän kuin mielellään mukaan hauskanpitoon ja petkuttaen ihmisiä omaksi ilokseen, on silti asioita, jotka herättävät hänessä voimakkaampiakin tunteita ja mielipiteitä. Politiikka on kenties hieman liian suurta ja monimutkaista hänen ymmärrettäväkseen, mutta ainakin hän yrittää parhaansa. Hän seuraa tarkkaan sitä, mitä maailmalla tapahtuu ja miten päättäjien valinnat hänen omaan tulevaisuuteensa vaikuttavat. Vaikka opiskelu itsessään onkin aina ollut nuorelle miehelle yksi hailee, oli hän lukiossa mukana tekemässä koulun lehteä ja kirjoitti mielellään näkyville omia, välillä (opettajien mielestä) liiankin anarkistisia mielipiteitään.

Myös uskonto on Lucianille iso pähkinä sekä mielestään yksi maailman suurimmista ristiriidoista. Uskovaiseen perheeseen syntyneenä hän eli nuoremmat vuotensa kiltisti Raamatun tarinoihin nojautuen, totellen jokaista selittämätöntäkin sääntöä juuri niin konkreettisesti kuin vain pikkupoika saattoi. Teini-ikään päästessään, kun maailma pääsi heijastamaan oman influenssinsa nuorukaiseen, alkoi hän epäillä kaikkea. Hän tajusi maailman olevan aivan liian täynnä itsensä tapaisia huijareita, pahoja aikeita, terrorismia, epäluuloja, luonnonkatastrofeja— Aivan liian täynnä loputtomia oikkuja, jotta hän ikinä saattaisi uskoa sen olevan jonkun suuremman voiman luomus. Yli kaiken häntä alkoi uskonnossa raivostuttaa se, kuinka epärehellisiin ja hypokriittisiin tarkoituksiin sitäkin hyödynnettiin; se, kuinka sanatarkkaan jotkut Raamatun sivuilta lukivat esimerkiksi naisille alistetun aseman. Niinpä, varsinkin isänsä järkytykseksi, Lucian risti itsensä ateistiksi.

Sille päälle sattuessaan on Luc melkein törkeä flirtti, häikäilemättömästi liehitellen ja usein yrityksissään onnistuen. Siinä missä rento olemuksensa ja humoristinen persoonansa viehättää jo itsessään monia, osaa hän halutessaan ryhtyä kunnon hurmuriksikin. Harvemmin hän mitään nautintoa enempää etsii ja sitä antamaan kelpaa oikeastaan kuka vain kunhan toinen osapuoli vain miellyttää silmää. Todellisuudessa oikeita tunteita saattaa hukkua peliin helpostikin, pojan ihastukset vain eivät koskaan kestä kauaa. Mikäli joku kuitenkin päätyy pidempiaikaisen intohimonsa kohteeksi, leikkii Lucian mielellään jopa romanttista vaikkei ruusukimppujen lähetteleminen aivan tyyliään olekaan.

Jossain syvällä sisimmässään Lucian luultavasti kaipaa vain hyväksyntää, aivan kuten kuka tahansa. Vaikkei se pinnalta näykkään, saattaa hän silloin tällöin pelätä torjuntaa, pelätä jonkinlaista ulkopuolisuutta. Itseluottamuksensa on toki terve ja ihmisenä hän on ylpeä yksilöllisyydestään, mutta pelko syrjinnästä velloo silti vielä jossain. Nuo kaksi tunnetta ovat vahvasti ristiriidassa toistensa kanssa, eikä Lucian vielä ole asialle ratkaisua löytänyt. Itsensä hyväksyminen on loppujen lopuksi vaikeaa, olipa sitten kuinka vahva persoona tahansa.

Menneisyys : Lucian syntyi Kalifornian Orange Countyyn omasta mielestään liiankin tavalliseen perheeseen. Isänsä oli pappi, mutta se ei tehnyt heidän elämästään yhtään erilaista – päinvastoin. Isä korosti aina sitä, miten tärkeää oli käyttäytyä ja ajatella kuten kaikki muutkin ja pitää itseään aina samalla tasolla muiden kanssa. Tasa-arvon ajatus oli toki kaikin puolin jalo, muttei isän muotoilemana varsin inspiroiva. Tuon uskojen mukaan oli tärkeämpää olla esimerkillinen kansalainen kuin turhaan ja naiivisti pyrkiä mihinkään suureen. Kunnianhimo viesti ainoastaan omahyväisyydestä ja uhmakkuudesta, uteliaisuus pelkistä synneistä. Intohimo, vaikka se olisi vain silkkaa elämää kohtaan, oli pahe.

Lucian oli perheen kuopus – ja yllätys vanhemmille. Lapsen näet sai nuori tyttö, vasta 20-vuotias taideopiskelija, eikä kymmentä vuotta vanhempi sielunpaimen ollut sellaiseen varautunut. Kävi kuitenkin ilmi, että suhteesta tosiaan kehkeytyi jotain suurempaakin. Kaunis ja vapaamielinen hippityttö meni naimisiin roomalaiskatolisen kirkkoherran kanssa ja perheeseen syntyi pari vuotta Lucianin jälkeen toinenkin lapsi, tällä kertaa tyttö. Rahaongelmia ei ollut, eikä koskaan ryppyjä rakkaudessa. Onni oli aina aitoa ja perhe lähes kliseinen ilmentymä siitä, mitä niin monet havittelivat. Mies toi leivän pöytään ja vaimo hoiti lapsia sekä kotia, maalaillen aikansa kuluksi tauluja ullakolla.

Lucianin ja hänen siskonsa lapsuus oli luokiteltavissa onnelliseksi kaikilla kriteereillä. Säännöt olivat toki tiukat ja kristillisyys heijastui heidän jokaisesta ajatuksestaan – mutta onnellisia he olivat. Lucian oli aina siskonsa suojelija, tuon esikuva, ja lapset olivat pienestä pitäen läheisiä. Isää hän arvosti aina, arvostaa edelleenkin, ja äitiä oli vaikea olla rakastamatta koko sydämestä. Lasten ollessa nuoria piti heidän äitinsä aina pitkiä juttu- ja satutuokioita, viettäen heidän kanssaan paljon aikaa milloin eläintarhareissun, milloin ruokapöydän ääressä pidetyn piirustustunnin merkeissä. Juuri tuo uskomaton nainen loi kodin käsitykseksi lämmön ja rakkauden.

Lucianilla oli kuitenkin jo pienestä pitäen taipumusta levottomuuteen. Hän oli fiksu ja mukava poika, mutta se ei ketään uhmakkuudelta säästänyt – itse asiassa oli hyvin mahdollista, että juuri tuo älykkyys hänessä kapinaa nostattikin. Pienet tihutyöt ja siskon leikkimielinen kiusaaminen harvemmin haittasivat sisarta tai äitiä, mutta isä otti ne välillä liiankin tosissaan. Kurinpalautus kävi kuitenkin aina vain pitkän puhuttelun merkeissä eivätkä välit koskaan ehtineet kylmetä heidän välillään. Veihän isä poikaansa myös kalastusmatkoille ja silloin tällöin ajeluille Los Angelesin suunnalle.

Mikä viimein laukaisi kaiken oli lukio. Alemmat luokat poika oli suorittanut lähellä kotia sijaitsevassa kirkkokoulussa, jossa kaikki toimi juuri niin kuin pitikin ja kaikki olivat pelkkää valaistusta ja Jumalan sanaa. Julkinen lukio, joka sijaitsi aivan Los Angelesin kulmilla, muutti kaiken. Lucian sai viimein ympärilleen kaiken sen, mistä oli pikkupojasta asti haaveillut: erilaisia ihmisiä, erilaisia mielipiteitä, erilaisia ajatuksia, erilaisia oppeja. Kristillisyys, joka oli aina ollut kaiken keskipisteenä, siirtyi toiselle sijalle. Luc ystävystyi uusiin ihmisiin ja haali itselleen laajan tuttavapiirin. Luonteensa pääsi kukoistamaan ja kaikki rakastivat rentoa nuorukaista, joka mielellään hauskuutti tyttösiä ja heitti tuttavallista läppää muiden nuorten kanssa. Jo alakoulussa Lucian oli ”kaikkien kaveri”, mutta lukiossa asemansa vahvistui entisestään. Tytöt halusivat hänet; pojat halusivat olla hän.

Lukion mukana Luc tutustui myös vaaraan. Päihteitä hän kokeili innokkaana, tavoitellen aina vain uusia kokemuksia. Alkoholi oli ystävänsä, tupakka rakastajansa, huumeet hyvänpäiväntuttujaan. Vaikka kaatokännitkin lukeutuivat niihin kokemuksiin, joita hänen oli päästävä kokeilemaan, käytti hän kaikkia aineita yleensä hyvän maun rajoissa. Toki hänen hyvä makunsa saattoi jonkun mielestä olla liikaa, mutta se ei suinkaan ollut hänen ongelmansa. Luciania alkoivat myös kiehtoa erilaiset kokeilut ja hän oli usein keräämässä ystäviä mukaan viettämään kesäpäivää kallioilta hyppimällä tai etsimässä jotakuta mukaan pieniin kilpa-ajoihin hylätylle tehtaanpihalle (itse isänsä autolla osallistuen). Hauskanpidosta tuli pääprioriteettinsa.

Eräänä aamuyönä Kalifornian lämmössä tapahtui kuitenkin jotain, mitä – toisin kuin lähes kaikkia kepposia ja kokeiluja tähän mennessä – Lucianin isä ei enää osannut katsoa sormiensa välistä. Eikä oikeastaan kukaan muukaan. Lucian oli jälleen lainannut isänsä autoa viedäkseen erään satunnaisen tytön merenrantaan treffeille ja kaksikko oli jo palaamassa kohti kaupunkia. Kumpikaan ei varmasti tuntenut kuin ylinopeuden tuoman adrenaliinin keskelle tietä pysäytetyn rekan yllättäen ilmestyessä heidän eteensä. Ratti kääntyi ajoissa, säästäen heidät fataalimmalta tapaturmalta, mutta auto syöksyi silti viereisen rakennuksen seinään. Molemmat selvisivät hengissä, Luc vieläpä ilman naarmun naarmua, mutta tyttö loukkaantui vakavasti. Nuorukaisen omatunto kolhiintui kyllä, vaikka tyttö itse antoikin hänelle kaiken anteeksi ja jopa oikeudenkäynnin mukaan tapahtunut oli rekan syytä.

Sitä kaikkea seurannut puhuttelu – saarna, jossain mielessä – ei jäänyt yhtä merkityksettömäksi kuin edelliset. Isä oli päättänyt lähettää poikansa kauas vanhasta ympäristöstä ja ystävistä, joilla oli tuohon vain huono influenssi – eihän mies voinut uskoa, että Luc itse oli yleensä kaikkien hulluuksien takana. Jopa äiti piti päätöstä hyvänä ja vaikka sisko ei halunnut veljensä lähtevän, ei tuolla ollut varsinaista sanaa asiaan. Lucian ei hetkeäkään osannut aavistaa, kuinka kauas oli lähdössä. Vielä lähtöpäivänäkin Britteinsaaret ja yksityiskoulu keskellä ei mitään kuulostivat vain huonolta vitsiltä.

Muuta :
- Ateisti.
- Kasvissyöjä.
- Liberaali (monessa mielessä).
- Kirjoittaa vasemmalla kädellään; tekee kaiken muun oikealla.